Entiseen kenkätehtaaseen tulossa asuntoja ja lisää kerroksia Tampereen Tammelassa – julkisivu on säilynyt liki alkuperäisessä asussa

Aiemmin Tammelassa olevassa Salhojankatu 42:ssa on toiminut kenkätehdas, toimistoja ja kumppanuustalo Artteli.

Salhojankadun ja Tammelankadun kulmassa Tampereella oleva rakennus nykyasussaan. Rakennus on kuvattu vuonna 2020.

20.1. 6:30 | Päivitetty 20.1. 13:19

Aamulehti

Yli 90-vuotiasta entistä kenkätehtaan taloa Tampereen Salhojankadulla ollaan muutamassa asuintaloksi. Samalla rakennusta korotetaan ja toinen porttikäytävä suljetaan.

Kyseessä on Salhojankatu 42:ssa oleva noin 900 neliön tontilla oleva kiinteistö. Rakennuksessa toimi viimeksi Kumppanuustalo Artteli vuosina 2014–2021. Kiinteistön omistaa Kiinteistö oy Salhojankatu 42.

Käynnissä olevassa kaavamuutoksessa tavoitteena on muuttaa rakennus asuinkäyttöön. Taloa korotetaan niin, että sisäpihan puolella talo olisi nelikerroksinen, muualla kerroksia saisi olla kuusi. Lisäksi pienellä rakennusalalla kerroksia saa olla seitsemän. Viitesuunnitelmassa uusien asuntojen määrä on 50.

Kiinteistön sisäpihalle ja katolle kaavaillaan ulko-oleskelualueita asukkaille. Tammelankadun puoleinen porttikongi säilyy, mutta Salhojankadun puolelta kulku sisäpihalle poistuu.

Salhojankatu 42:een tulee suunnitelman mukaan kahden kerroksen korotusosa osaan talosta, jolloin kerroksia tulee olemaan kuusi. Lisäksi pienellä pinta-alalla kerroksia saa olla seitsemän.

Kaavaluonnoksessa tontti osoitetaan asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi. Rakennusoikeutta on 4 000 kerrosneliömetriä, josta uutta rakennusoikeutta noin 1 400 kerrosneliömetriä.

Aineisto on nähtävillä 19.1.–9.2.2023. Osalliset voivat antaa palautetta ja viranomaiset antaa lausuntoja suunnitelmasta.

Sisätilat saneerattu

Talon julkisivut ovat säilyneet alkuperäisen kaltaisena, mutta sisätilat eivät.

Lähellä Tammelan stadionia olevan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Bertel Strömmer vuonna 1931. Se oli alun perin Karisto & Kumpp. oy:n kenkätehdas. Vuodesta 1934 siinä toimi Solena oy, jonka taustalla oli Aaltosen Kenkätehdas. 1980-luvulla rakennus muutettiin toimistokäyttöön ja tuli sittemmin tunnetuksi AIRIX-talona. Rakennushistoriaselvityksen mukaan silloin rakennuksen sisätilat remontoitiin kauttaaltaan, eikä alkuperäistä arkkitehtuuria ole juurikaan enää nähtävissä porrashuoneita lukuun ottamatta. Sisäkatot laskettiin alas. Suuret tehdassalit jaettiin pienempiin toimistohuoneisiin ja aputiloihin, ylimpään kerrokseen tehtiin saunatilat.

Talo oli alun perin kenkätehdas.

Salhojankatu 42 on osa Tammelan teollisuuskohteiden ja torin maakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Tammelan alueella on ollut useita kenkätehtaita Salhojankatu 42:ssa Solenan kenkätehdas, sen lisäksi alueella on ollut muun muassa Attilan, Aaltosen, Branderin, Tampereen kenkäteollisuuden ja kenkätehdas oy Kalevan tehtaat.

Kaavamuutos on laitettu vireille lokakuussa 2020. 9. helmikuuta päättyvän nähtävillä olon jälkeen saatu palaute käsitellään ja muun muassa selvityksiä tarkennetaan. Tämän jälkeen asemakaavoituksessa laaditaan asemakaavaehdotus. Yhdyskuntalautakunta käsittelee kaavaehdotuksen kokouksessaan ja päättää sen nähtäville asettamisesta. Asemakaava hyväksytään aikanaan yhdyskuntalautakunnassa.

Oikaisu 20.1.2023 kello 13.20: Jutussa luki alun perin virheellisesti, että yhdyskuntalautakunta tekee asemakaavaehdotuksen. Yhdyskuntalautakunta ei tee kaavaehdotusta, vaan käsittelee asemakaavoituksessa laaditun ehdotuksen kokouksessaan ja päättää sen nähtäville asettamisesta.

Lue lisää: Bertel Strömmerin kädenjälki näkyy ympäri Tamperetta – Kuuluisan arkkitehdin poika kertoo nyt, mitä Strömmer piti kaupungin ytimenä: ”Kaikkina aikoina käsiteltävä hellävaroen”

Lue lisää: Uudet ilmakuvat näyttävät, kuinka Tammelan uusi stadion kurottaa kohti korkeuksia – Aamulehti näyttää, kuinka stadion kokee remontissa radikaalin muutoksen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut