Hoitajia kouluttava Tamk ei ole saanut Keniasta kaikkia rahoja – ratkaisu lähiviikkojen asia

Uashin Gishun maakunta on tilannut sairaanhoitaja-, fysioterapia- ja lähihoitajakoulutusta. Elokuussa järjestettyjen kuvernöörivaalien jälkeen maksut ovat jääneet toimittamatta.

18.1. 16:27

Aamulehti

Tampereen ammattikorkeakoulu (Tamk) ei ole saanut Keniasta kaikkia hoitajien täällä kouluttamiseen liittyviä rahoja. Kyse on noin 200 000 eurosta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle. Tamk tiedotti tilanteesta viime lauantaina.

”Keskustelua jatketaan ja haetaan ratkaisua. Asiat eivät ole aina niin suoraviivaisia”, sanoo liiketoiminta ja kansainvälisyys -yksikön johtaja Carita Prokki Tamkista Aamulehdelle. ”Toivon, että ratkaisu löytyy lähiviikkoina.”

Uashin Gishun maakunta on tilannut Tamkista sairaanhoitaja-, fysioterapia- ja lähihoitajakoulutusta. Elokuussa järjestettyjen kuvernöörivaalien jälkeen maksut ovat jääneet toimittamatta.

Prokki oli mukana ryhmässä, joka kävi tammikuussa Keniassa selvittämässä tilannetta, kun muistutuskirje ei vaikuttanut maksamiseen.

”Kun vaalit pidetään siellä, koko virkahenkilöstö muuttuu, eikä jää oikeastaan ketään vanhaa. Uusilla menee jonkin verran aikaa selvittää, mitä kaikkia asioita on sovittu ennen”, Prokki kertoo.

Vastaavaa yhteistyötä on tehty myös muiden Kenian maakuntien kanssa, eikä ongelmia ole ilmennyt. Tamkin kampuksella opiskelee tällä hetkellä 125 kenialaista tilauskoulutusopiskelijaa.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut