Tamk aloittaa muutosneuvottelut: irtisanomistarve enintään 30 henkilöä, tavoitteena 2,5 miljoonan euron säästöt

Tampereen ammattikorkeakoulun muutosneuvottelut alkavat torstaina ja kestävät enintään kuusi viikkoa. Muutokset voisivat toteutuessaan johtaa muun muassa työtehtävien muutoksiin.

Tampereen ammattikorkeakoulu Tamk aloittaa muutosneuvottelut torstaina.

17.1. 16:07 | Päivitetty 17.1. 18:00

Aamulehti

Tampereen ammattikorkeakoulu Tamk käynnistää muutosneuvottelut, joissa arvioidaan irtisanomistarpeeksi enintään 30 henkilöä. Rehtori ja toimitusjohtaja Tapio Kujala kertoo, että neuvotteluilla tavoitellaan 2,5 miljoonan euron säästöjä. Kujalan mukaan säästötarpeen taustalla on muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön ammattikorkeakouluille antaman perusrahoituksen määrä.

”Emme näe, että se olisi kasvamassa. Sehän ei ole kauhean vahvalla tasolla. Meidän täytyy katsoa kuluja suurennuslasilla”, hän sanoo.

Neuvottelut alkavat torstaina 19. tammikuuta, ja ne kestävät vähintään kuusi viikkoa. Yhteensä neuvotteluiden piirissä on 95 henkeä Tampereen ammattikorkeakoulu oy:n ydintoimintojen tukipalvelutehtävistä ja yliopettajuuksista. Mahdolliset irtisanomiset koskevat vain tukipalvelutehtäviä, eivät opettajuuksia.

Kujalan mukaan tämä johtuu digitaalisten järjestelmien käyttöönotosta. Tamkissa on otettu käyttöön muun muassa sähköinen todistusjärjestelmä, jossa ei kirjoiteta todistusta, vaan se tulee automaattisesti. Lisäksi esimerkiksi opiskelijahallintojärjestelmästä opiskelija voi itse saada ulos opintorekisteriotteensa ilman välikäsiä. ”Näihin on investoitu paljon rahaa ja ajatuksena on ottaa niistä myös hyötyä irti”, Kujala sanoo.

Työnkuvia muutetaan

Kujalan mukaan yliopettajien työnkuvia muutetaan vastaamaan strategiatarpeita. Yliopettajien pätevyysvaatimuksena on tohtorin tutkinto ja työnkuvaan kuuluu opettamisen lisäksi tutkimus- ja kehitystoiminta, jonka osuutta Kujalan mukaan lisätään. ”Sellainen ei-toivottava tilanne on toki mahdollinen, ettei ihminen ota uutta tarjottua työtehtävää vastaan”, Kujala sanoo. Hänen mukaansa tällöin edessä voi olla irtisanominen. ”Työnantajan ennakkokäsitys on, ettei siihen tarvitse mennä.”

”Koulutuksesta emme ole leikkaamassa”, Kujala sanoo. Muutosneuvottelut eivät koske lehtoreita, tuntiopettajia ja esimerkiksi yhteisöpalvelut eivät ole mukana muutosneuvotteluissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut