Jouluvalot putosivat kadulle Tampereen keskustassa – ”Onneksi tapahtui sellaiseen aikaan, ettei ketään ollut lähellä”

Pudonneita valoja ei enää viedä takaisin, sillä loppiaisena jouluvalot otetaan joka tapauksessa pois.

Tippunut valonauha oli maassa Kuninkaankadulla perjantaiaamuna vielä kello 6.30 aikaan.

30.12.2022 10:27

Aamulehti

Tampereella Kuninkaankadulla putosi yöllä kadunlevyinen jouluvalonauha maahan. Tampereen Veran ulkovalaistuksen kunnossapidon tiimipäällikön Tomi Keskisen mukaan tuuli ja loska olivat aiheuttaneet sen, että valonauhan liitoskohta oli ratkennut. ”Onneksi tapahtui yöllä sellaiseen aikaan, ettei ketään ollut lähellä”, Keskinen sanoo.

Hänen mukaansa valot eivät kuitenkaan paina kauheasti. Vaikka joku olisi jäänyt alle, vakavia loukkaantumisia ei välttämättä kuitenkaan olisi tapahtunut.

Jouluvalojen tippuminen on Keskisen mukaan harvinaista. Keskinen sai tapauksesta viestin sähkölaitokselta heti perjantaiaamuna kello kahdeksan jälkeen.

Valot on jo viety paikalta pois, ja niitä Keskisen mukaan tutkitaan ja selvitetään vielä tarkemmin, miten liitoskohta oli katkennut. Valoja ei enää viedä takaisin kadulle, sillä loppiaisena jouluvalot otetaan joka tapauksessa pois. Valot eivät kuitenkaan rikkoutuneet, vaikka tippuivat kadulle.

Aamulehden saaman lukijan vinkin mukaan valonauha tippui kadulle noin puoli kahden aikaan yöllä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut