Korkeat lumipenkat hankaloittavat liikkumista ja näkyvyyttä Tampereella – pyritään siirtämään jouluksi

Joulukuun lumisateet ovat laittaneet Tampereen kaupungin aurauskaluston lujille. Töitä tehdään edelleen, jotta korkeat lumikasat saadaan vietyä pois.

Tampereen kaduilla on nyt lumipenkkoja, joita pyritään siirtämään lumenkaatopaikoille mahdollisimman nopeasti. Kaupungin tavoitteena on, että lumipenkat on siirretty jouluun mennessä.

19.12.2022 11:22 | Päivitetty 19.12.2022 14:06

Aamulehti

Tampereen katujen varsille on viime viikon aikana kertynyt korkeita lumikasoja, joista on haittaa paitsi liikkumiselle myös näkyvyydelle. Tampereen kaupungin projekti-insinööri Reijo Lahtinen sanoo, että kasoja siirretään niin nopeasti kuin mahdollista, mutta mikäli lunta sataa lisää, se hidastaa siirtotyötä.

Lahtinen sanoo, että kasoja on kerääntynyt ympäri kaupunkia. Lumikasojen siirtäminen lumenkaatopaikoille on kuitenkin priorisoitu niin, että ensin lumiröykkiöistä tyhjennetään keskusta-alue sekä bussi- ja ratikkapysäkkien ympäristö.

Lue lisää: Lunta kuskataan jo pois Tampereen kaduilta ja pihoilta, päivävauhti on nyt 50 kuormaa: yhden kuorman vastaanotto maksaa 19 euroa

Sääpalvelu Forecan mittauspisteen mukaan Tampereen Härmälässä oli maanantaina aamulla 22 senttimetriä lunta. Lumikertymää kasvatti erityisesti viime viikon alussa satanut lumi.

Lahtinen sanoo, että lumikaaokseen vastattiin koko käytettävissä olevalla aurauskalustolla. Kuormia ei kuitenkaan voitu viedä pois samalla tahdilla, kun lunta aurattiin kasoiksi.

”Ajoneuvokaluston ei ole mahdollista pitää siinä mukana, sillä ennalta on vaikeaa tietää, kuinka lumitilat täyttyvät.”

Viime talvena kaupunkilaiset kritisoivat katujen kunnossapidon hitautta. Annetun palautteen myötä kaupunki on tehnyt Lahtisen mukaan muutoksia prosesseihin.

Lahtinen kertoo, että tällä hetkellä liikenteessä on esimerkiksi yöaikaan jatkuvasti aura-autoja.

Tehdyistä muutoksista huolimatta palautetta on tullut jälleen jonkin verran. Lahtinen kuitenkin muistuttaa, että osa lumikasoista ei kuitenkaan ole kaupungin vastuulla, vaan niiden siirtäminen kuuluu huoltoyhtiölle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut