Kuvakooste: Koiraväen kynttiläkulkue täytti Tampereen Hämeenpuiston

Perinteinen Koiraväen kynttiläkulkue keräsi sunnuntaina yhteen niin koirat kuin omistajatkin. Hyvää mieltä riitti sekä ihmisillä että eläimillä.

Karla Sohlman osallistui kulkueeseen jo kymmenettä kertaa. ”Toivottavasti koiratkin saavat joululahjoja, koska ne antavat meidän omistajien puolesta kaikkensa.”

18.12.2022 21:07

Aamulehti

Pohjois-Hämeen kennelpiirin vuotuiseen Koiraväen kynttiläkulkueeseen Hämeenpuistoon saapui sunnuntai-iltana monennäköisiä ja -kokoisia koiria omistajineen.

Ihmiset kantoivat mukanaan kynttilälyhtyjä, ja koirilla oli värikkäitä valopantoja kaulassaan. Etenkin eläimet olivat tilanteesta niin innoissaan, että komeat ja vähän kimeämmätkin haukuntaäänet kuuluivat varmasti koko puiston päästä päähän.

Koiraväen kynttiläkulkue on muodostunut jo perinteeksi monille omistajille ja heidän lemmikeilleen.

Sirkka Hakala sanoi osallistuvansa kulkueeseen nyt neljättä kertaa. Mukana Hakalalla olivat koirat Arska ja Rane.

”Eläinten joulurauha tarkoittaa minulle rauhaa ja rakkautta ja yhteistä eloa ja oloa. Toivon joulurauhaa myös metsäneläimille”, Hakala sanoi.

Koiriensa joulupöytään Hakala sanoo varaavansa lähinnä puruluita ja itse tehtyä maksalaatikkoa.

”Muuten ei mitään ihmisten ruokaa, koska ne ovat koirille vaarallisia. Kinkku on liian suolaista eikä suklaakaan sovi koiralle”, Hakala tuumaa.

Heidi Korpi ja hänen koiransa Baldur tulivat ensimmäistä kertaa mukaan kulkueeseen. ”Minulla oli vapaapäivä, ja äiti pyysi”, Korpi perusteli.

Taija Kyösti, hänen koiransa Nuusku, Maarit Hakala sekä koirat Arska ja Rane ilakoivat Hämeenpuistossa sunnuntaina ennen kuin kynttiläkulkue alkoi.

Ylöjärveläinen Maarit Juvankoski kertoi osallistuvansa kulkueeseen nyt ensimmäistä kertaa.

”Lähdimme Venuksen kanssa tutustumaan kaupunkielämään ja muihin ihmisiin ja koiriin, koska hän on vasta reilun vuoden ikäinen, niin tämä on hyvää harjoitusta”, Juvankoski sanoi.

Hänelle eläinten joulurauha merkitsee nimenomaan rauhaa.

”Että eläin saa olla ihan rauhassa, eikä sitä jätetä jouluna yksin pitkäksi aikaa”, Juvankoski sanoo.

Karla Sohlmanille tapahtuma oli jo tuttu juttu.

”Olen yli kymmenen vuotta käynyt täällä, koska tapahtuma on niin ihana, ja täällä tapaa paljon eri koiria ja ihmisiä”, hän perusteli hymyillen.

Kulkueeseen osallistuivat myös Pauliina Hemminki ja irlanninsusikoira Adel.

Maarit Juvankoski ja Heidi Korpi seurasivat, kun koirat Venus ja Baldur riemuitsivat jälleennäkemisestä

Omistajan Karla Sohlmanin mukaan hänen mäyräkoiransa Lexus on luonteeltaan iloinen, sosiaalinen ja aktiivinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut