Kaksi pommiuhkausta tehtiin syyskuussa lähekkäin Tampereella – tapaukset eivät linkity toisiinsa

Tampereelle kohdistetut pommiuhkaukset ovat harvinaisia. ”Joskus on ollut aikakausia, että niitä on ollut enemmänkin”, sanoo Tampereen kenttäyksikön johtaja, komisario Ismo Rajala.

Poliisihallituksen tilasto poliisin hälytystehtävistä vuonna 2022 sisältää Tampereella kirjatut kaksi pommiuhkausta.

12.12.2022 14:42

Aamulehti

Tampereelle kirjattiin syyskuussa kaksi hälytyskeskukseen tullutta pommiuhkausta. Tapausten lähekkäisyys on poikkeuksellista.

Tampereen kenttäyksikön johtaja, komisario Ismo Rajala Sisä-Suomen poliisista sanoo, että Tampereelle kohdistetut pommiuhat ovat harvinaisia. ”Joskus on ollut aikakausia, että niitä on ollut enemmänkin. Niistä on reilustikin aikaa.”

Poliisihallituksen tuore tilasto poliisin hälytystehtävistä vuonna 2022 sisältää Tampereen pommiuhkaukset. Ne ovat tämän vuoden ainoat Tampereella tähän mennessä.

Toinen niistä todettiin aiheettomaksi. ”Uhkaus oli sellainen, että pommeja olisi ihan mahdottomasti. Siinä ei ollut minkäänlaista konkretiaa”, Rajala sanoo.

Toisessa uhkauksessa ei ollut määriteltyä paikkakuntaa, eikä uhkaajaa tavoitettu. ”Yhtä mainittua toimintoa ei Tampereella edes ole”, Rajala sanoo.

Tapaukset eivät linkity hänen mukaansa toisiinsa, vaikka ne tapahtuivatkin ajallisesti lähellä toisiaan.

Syyntakeeton

Ensimmäinen uhkaus tehtiin päivällä 1. syyskuuta. Rajalan mukaan heti alussa selvisi, että uhkauksen esittäjä on syyntakeeton. Henkilöllä ei ollut ilmeisen mielenterveysongelman vuoksi tilanteessa kykyä ymmärtää syy-seuraussuhteita ja tekojen seurauksia.

”Jos poliisi näkee tilanteessa, että henkilö tarvitsee joitain muita palveluja, ei ole tutkintaa ihan aina tarkoituksenmukaista jatkaa. Syyntakeeton ja todennäköisesti terveyspuolen palveluja tarvitseva toimitetaan niiden piiriin.”

Toinen uhkaus kirjattiin 13. syyskuuta hieman ennen puolta yötä. Kyseessä oli paikkakuntaan ja tiettyyn kohteeseen kohdentumaton uhka, josta ei ollut tarkoituksenmukaista kirjata enempää tietoja. ”Se jäi niin sanotusti lisätietojen tai uuden ilmoituksen varaan”, Rajala sanoo.

”Aina kovia keikkoja”

Jos uhkaus johtaa esitutkintaan, rikosnimike määräytyy tapauskohtaisesti, se voi olla esimerkiksi perätön vaarailmoitus tai laiton uhkaus.

Rangaistus perättömästä vaarailmoituksesta on sakkoa tai vankeutta neljästätoista päivästä yhteen vuoteen. Laittomasta uhkauksesta voidaan tuomita sakko- tai vankeusrangaistus. Vankeusrangaistuksen enimmäispituus on kaksi vuotta ehdollisena tai ehdottomana.

”Poliisille nämä ovat aina niin sanottuja kovia keikkoja eli asiaan suhtaudutaan aina vakavasti”, Rajala sanoo. ”Tosiasia lienee se, että Suomen itsenäisyyden aikana yksikään etukäteen ilmoitettu pommiuhka ei ole konkretisoitunut.”

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut