Talvivalaistuksen syttyminen huipensi itsenäisyysjuhlan Tampereen Keskustorilla – Katso tunnelmallinen kuvakooste

Itsenäisyyspäivän juhla Tampereen keskustassa keräsi parin vuoden tauon jälkeen runsaasti juhlijoita Keskustorille.

Lumisade toi tunnelmaa Keskustorille kello 17 alkaneen itsenäisyysjuhlan aikaan.

6.12.2022 21:01

Aamulehti

Yhtään suomalaisempi ei tunnelma voisi olla kuin Tampereen Keskustorilla tiistai-iltana. Lumihiutaleet leijailivat pimenevässä illassa, kun Maamme-laulun viimeiset sävelet peittyivät toppahansikastaputuksiin.

105-vuotiaan Suomen sydämessä järjestettiin jälleen koronavuosien jälkeen itsenäisyysjuhla. Tapahtuma keräsi perinteiseen tapaan niin runsaslukuisen yleisöjoukon, että viimeiset jäivät vieressä kulkevan Aleksis Kiven kadun toiselle puolelle.

Ylioppilaiden soihtukulkue kiersi Tampereen yliopiston keskustakampukselta Kalevankankaan hautausmaalle ja Keskustorille.

Juhlavan alun tapahtumalle antoi ylioppilaiden soihtukulkue, joka saapui Keskustorille hetkeä ennen ensimmäistä esiintyjää. Kulkueen kärkipäässä Suomen lippua kantoi Pyry Puumalainen.

”Aluksi luulin, että lipun kantaminen olisi rankempaa, mutta isänmaallisuus nousi rintaan, ja sitten kantaminen tuntui paljon kevyemmältä”, Puumalainen sanoi.

105 päivää yhdisti

Puolen tunnin juhlassa nähtiin useita esiintyjiä. Musiikkia kuultiin Tampereen työväenyhdistyksen soittokunnalta, kolmelta kuorolta sekä kahdelta muusikolta Mikko Töyssyltä ja Eriniltä.

Katso kooste Keskustorin juhlasta:

Tamperelaiset Mike Arvela ja Taika Tulonen ehtivät lastensa Viiman ja Hallan kanssa seuraamaan jo Erinin kenraaliharjoituksia.

”Ainakin meidän pienin oli ihan haltioitunut”, Taika Tulonen kertoi.

Tamperelaisperheen vanhemmat Mike Arvela ja Taika Tulonen toivat lapsensa Viiman (vas.) ja Hallan käymään joulutorilla sekä itsenäisyysjuhlassa. Juhla ei ole aiemmin kuulunut perheen itsenäisyyspäivän vieton perinteisiin, mutta saattaa jatkossa kuulua.

Juhlapuheen piti Tampereen kaupungin konsernijohtaja Juha Yli-Rajala. Hän nosti esiin Venäjän hyökkäyksen Suomeen vuonna 1939 ja Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan tänä vuonna.

”Nuo 105 kohtalon päivää yhdistivät suomalaiset taisteluun oman kansakunnan ja itsenäisen valtion puolesta. Tätä samaa me toivomme kuulevamme Ukrainasta.”

Yli-Rajalan mukaan tänä vuonna Suomen itsenäisyyden juhlinta tuntuu erityisen tärkeältä, sillä koronapandemia on osoittanut, kuinka tärkeää yhdessäolo ja toisten tapaaminen on.

Hienolta näyttää

Juhlailta huipentui kello 17.30 aikaan, kun talvivalaistukset syttyivät Keskustoria ympäröivien rakennusten seiniin. Kaikkiaan seitsemän rakennusta sai taidokkaat valot.

Anu Syysjoki oli saapunut Keskustorille kotoa Hämeenkyröstä. Juhlallisuuksista hän myöhästyi, mutta valoja sentään ehti ihastella rauhassa. Ne palavat iltaisin 6. tammikuuta asti.

”Oikein hienoilta näyttää”, Syysjoki tiivisti.

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala kertoi Tampereen sodan ajan historiasta, jolloin kaupunki vaurioitui pahasti. Pommituksiin vaikutti se, että Tampereella valmistettiin aseita ja ammuksia puolustusvoimille.

Viivi Pirhonen, 5, ja Eino Pirhonen, 7, pääsivät ensimmäisten joukossa ihastelemaan valaistuja rakennuksia. Eino kuvaili valokuvioita jonkinlaisiksi palloiksi. ”On ne hienoja”, hän vahvisti.

Marjo Pennonen ja Markku Äijälä kertoivat käyneensä nuorempana enemmänkin itsenäisyysjuhlissa, mutta sen jälkeen on ollut taukoa. Nyt he aikoivat nauttia koko juhlan ja mennä sen jälkeen kotiin katsomaan hieman Linnan juhlia.

Erin oli Keskustorin juhlassa tähtiesiintyjänä. Hän lauloi kappaleet Mä hiihdän ja On elämä laina.

Nicki Kiranyaz ja isä Serkan Kiranyaz nauttivat itsenäisyyspäivän tunnelmasta Tampereen keskustassa. Serkan Kiranyaz piti talvivalaistusta erittäin hienona ja suurena parannuksena entiseen. Perhe on asunut pitkään Tampereella, mutta asuu nyt Qatarissa ja käy Tampereella vierailuilla.

Näyttelijä Karoliina Blackburn lausui Kirsi Kunnaksen ja Lauri Viidan runoja.

1,5-vuotiasta Jolle-koiraa kiinnosti enemmän toinen koira kuin itsenäisyyden juhlinta. Anu Syysjoki aikoi suunnata Keskustorilta takaisin kotiin Linnan juhlia katsomaan. Heillä ei ole tapana pukeutua kotona juhlavasti, vaan itsenäisyyspäivää vietetään ”melkein pyjamat päällä.”

Susanne Palosaari ja Markku Palosaari osallistuivat itsenäisyyspäivän viettoon Tampereen keskustassa. Markku Palosaari piti erityisesti Raatihuoneen valaistuksesta, sillä rakennus on hänen mielestään jo itsessään niin hieno. Hän ei harmitellut ilotulituksen puuttumista, vaan piti juhlaa ja valaistuksia komeina näinkin.

Pyry Puumalainen kantoi lippua ylioppilaiden kulkueessa. Ennen Keskustoria ylioppilaat olivat käyneet Kalevankankaan hautausmaalla, missä oli laskettu seppele ja kuunneltu puhe.

Hämeenkadun valolakanat oli valaistu Suomen lipun värein.

Tv:stä tuttu Salla Paajanen juonsi tilaisuuden.

Mikko Töyssy lauloi tunteella iskelmäkappaleen Olen suomalainen.

Kuorolaiset kajauttivat komeasti Maamme-laulun ja Finlandia-hymnin.

Keskustorin joulukuusi valaisi komeasti itsenäisyyspäivän juhlintaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut