Sorsapuiston ja Koulukadun jäät ovat nyt auki Tampereella – ”Täällä pääsee aina pelaamaan, vaikkei paikalla ole tuttuja”

Kentille pääsevät luistelemaan niin mailattomat kuin mailalliset luistelijat, ja vuorot on jaksotettu eri kellonajoille.

28.11.2022 13:55 | Päivitetty 28.11.2022 18:22

Aamulehti

Reilun viikon kestäneiden pakkasten ansiosta Tampereella on päästy jäädyttämään tekojäitä. Koulukadun kaukalot avattiin lauantaina, ja maanantaiaamusta eteenpäin pääsee luistelemaan myös Sorsapuistossa sijaitsevalle Kalevan liikuntapuiston tekojääradalle ja kaukaloon.

Tampereen kaupungin liikuntapalveluiden liikuntapäällikön Mikko Heinosen mukaan jäät olisi tarkoitus pitää tästä eteenpäin aina maaliskuuhun saakka.

”Vaikka tulisi plussajaksoja, jäät pystytään pitämään noin viiteen asteeseen saakka, vähän riippuen sataako vettä ja paistaako aurinko”, Heinonen kertoo.

Topias Nikki käy useamman kerran viikossa pelailemassa Sorsapuiston kaukalossa.

Tampereen kaupungin liikuntapalveluiden liikuntapäällikön mukaan jäät olisi tarkoitus pitää tästä eteenpäin aina maaliskuuhun saakka.

Sorsapuiston jäillä aina peliseuraa

Maanantaina iltapäivällä kahden aikaan Sorsapuiston tekojääradalla oli vielä hiljaista, mutta kaukalosta löytyi reilu kymmenpäinen joukko pelaamasta jääkiekkoa. Topias Nikki, 23, kertoo ettei haittaa, vaikkei paikalta löydy tuttuja.

”Suomalainen jääkiekkokulttuuri ulkojäillä on tosi ystävällinen, aina löytyy pelit.”

Nikki oli katsonut etäluennon jälkeen netistä, että jääkenttä oli auennut ja päätti tulla pelailemaan vielä, kun on valoisaa. Hän sanoo käyvänsä pelaamassa jääkiekkoa kaksi–kolme kertaa viikossa.

”Ihmiset tulevat tänne, ja sitten tehdään mailoista sakit ja aletaan pelaamaan”, Nikki kertoo.

Jesse Nikkinen tuli Sorsapuiston ulkojäille ajamaan uudet luistimensa sisään ja myös höntsäilemään mailan ja kiekon kanssa.

Reilun viikon kestäneiden pakkasten ansiosta Tampereella on päästy jäädyttämään tekojäitä. Moni löysi tiensä Sorsapuiston jäille maanantaina.

Jesse Nikkinen, 22, kertoo huomanneensa ohi kulkiessaan, että kenttää jäädytetään. Hän vilkaisi aamulla, milloin kenttä avataan, ja huomasi sen jo auenneen.

”Tulin tänne ajamaan uudet luistimet sisään, kiertämään vähän kenttää”, hän sanoo.

Nikkinen kertoo muuttaneensa Tampereelle Oulusta ja viettäneensä lapsuutensa luistimet jalassa. Hänkin kehuu tunnelmaa Sorsapuiston ulkojäillä.

”Vaikka Tampereelta en ole hirveästi peliseuraa löytänyt, niin täältä sitä aina löytyy. Suosittelen kaikille!”

Sorsapuiston peleihin osallistui myös nuorempia jääkiekkoilijoita.

Kahvila aukeaa kentälle tällä viikolla

Kahvila Pullasorsan toimitusjohtaja Janne Hakanen sai tiedon ulkojäiden avaamisesta kentänhoitajilta sunnuntaina, kun he olivat kaverin kanssa valmistelemassa kenttien vieressä olevaa kahvilaa käyttöä varten.

Hakanen kertoo odottelevansa kaupungilta kumimattoa jääkentältä kahvilalle ja testaavansa parhaillaan, että kahvinkeittimet ja kaakaokoneet toimivat. Kahvilaa ei ole vielä avattu, mutta hän toivoo pystyvänsä avaamaan sen keskiviikkoon mennessä.

”Kyllä varmaan kansa halajaa jäälle, nyt kun on ollut pientä pakkasta nämä viikonpäivät. Uskoisin, että viikonlopusta tulee työntäytteinen”, Hakanen sanoo.

”Olemme auki sen mukaan, millainen sää on ja kuinka paljon ihmisiä on paikalla. Arkisin avaamme viiden aikaan ja viikonloppuisin puolelta päivin.”

Janne Hakanen sai tiedon ulkojäiden avaamisesta sunnuntaina. Hän järjestelee kahvilaa, jotta se saataisiin auki keskiviikkona.

Milloin jääkentillä voi luistella?

Sorsapuiston kaukalossa voi luistella mailojen ja kiekon kanssa joka päivä kello 8–21.30.

Sorsapuiston tekojäärata sen sijaan on suurimman osan ajasta jaettu kahtia: toisella puolella luistellaan mailatta ja toisella puolella mailojen ja pallon kanssa. Näitä yleisö­luistelu­vuoroja on arkisin aamukahdeksasta noin iltaseitsemään, paitsi keskiviikkoisin 8–16.15 ja 18–21.30. Lauantaisin luistelemaan pääsee kello 10.15–21.30 ja sunnuntaisin kello 12–19.15.

Kentällä pääsee luistelemaan rataa ympäri tiistaisin ja torstaisin kello 19.30–21.30 sekä sunnuntaisin kello 8–11.15.

Koulukadun kentät ovat arkisin ennen kello 16:ta auki pääsääntöisesti vain koululaisille ja päiväkotilaisille, mutta kello 16–18.15 välillä kentälle pääsee mailojen kanssa vapaasti. Viikonloppuisin kentille pääsee kello 8–16.30 välillä. Mailattomat vuorot ovat viikonloppuisin kello 11.15–13.15.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut