Laura Karhola oli seurakuntavaalien äänikuningatar Tampereella – ”Akuutein muutostarve koskee vihkimistä”

Karholan mukaan kirkolliskokouksen tulee valmistella tarvittavat muutokset, jotta papit voivat vihkiä kaikki sitä haluavat parit.

Suvaitsevainen ja sanavalmis asianajaja Laura Karhola sai vahvan kannatuksen seurakuntavaaleissa Tampereella. Karhola kuvattiin Aamulehteen maaliskuussa vuonna 2020.

21.11. 16:51

Aamulehti

Seurakuntavaalien äänikuningatar Tampereella oli Kaikkien kirkkoa edustanut Laura Karhola. 33-vuotias rikosjuristi ja lasten asioiden ajaja oli ehdolla Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnassa. Karhola lunasti paikkansa kirkkovaltuustoon 236 äänellä ja seurakuntaneuvostoon 202 äänellä.

”Äänimäärä tuli vähän yllätyksenä, koska en juurikaan ehtinyt tehdä vaalityötä. Tärkeintä oli, että meidän ryhmämme pärjää ja siinä työssä olin mukana”, Karhola toteaa.

Hän jatkaa nyt kolmannelle kaudelleen seurakunnan luottamustehtävissä. ”Kirkko on minulle tärkeä, vaikka koen olevani niin sanottu tavallinen tamperelainen. Ensimmäinen kauteni alkoi 2014, enkä sitä ennen ollut ollut aktiivinen seurakunnan toiminnassa sitten isosena olon.”

Karhola haluaa olla mukana seurakunnan toiminnassa, koska kirkko tekee paljon hyviä asioita. ”Erityisen tärkeäksi koen diakoniatyön ja hyväntekeväisyyden etenkin kotimaassa. Esimerkiksi ruokapankin toiminta ja kiertotaloudesta työtä ja kasvua hakeva Kierto-hanke ovat tärkeitä, samoin nuorten parissa tehtävä työ. Esimerkiksi Vanhan kirkon walk in -terapia oli mahtava avaus.”

Vuoden 2022 alussa enää 67 prosenttia suomalaisista kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Karholan mukaan olisi tärkeää kertoa ihmisille, mihin kirkollisvero menee. ”Vaikka oma usko ei olisi vahva tai sitä ei olisi ollenkaan, on hyvä syy kuulua kirkkoon. Näin voi tukea sitä kaikkea hyvää, mitä kirkko tekee.”

Kirkosta suunnannäyttäjä

Karholan mielestä kirkon luottamushenkilöiksi tarvitaan myös nuoria ihmisiä, koska he tuovat tuoretta näkökulmaa. Karholalle itselleen tärkeimpiä arvoja ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja ympäristöasiat, joita hän haluaa edistää. Akuutein muutostarve koskee Karholan mukaan vihkimistä. ”Kristinuskon ytimessä ovat armo, lähimmäisen rakkaus ja yhdenvertaisuus. Minua hävettää tämänhetkinen tilanne. Kirkon pitäisi olla suunnannäyttäjä ihmisoikeuskysymyksissä, eikä laahata näin pahasti perässä.”

Nyt valitut luottamushenkilöt ovat valitsemassa edustajia seuraavaan kirkolliskokoukseen. Karholan mukaan kirkolliskokouksen tulee valmistella tarvittavat muutokset, jotta papit voivat vihkiä kaikki sitä haluavat parit. ”Kaikki kaikkialla ilman, että heidän tarvitsee pelätä seurauksia.”

Kirkollinen vihkiminen on toki nytkin mahdollista, mutta suhtautuminen siihen vaihtelee todella paljon eri puolilla Suomea.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut