Tällaisia ovat Tampereen katuryöstöt: jalasta viety arvokkaita kenkiä ja päästä kalliita lippalakkeja, uhreille jopa pysyviä vammoja

Uhrit ovat olleet liikkeellä yksin, ja 15–20-vuotiaita tekijöitä on ollut yhdestä neljään. Poliisin mukaan kyse on jo ilmiöstä.

Tampereella on elokuun alusta lähtien tehty kaikkiaan 20 rikosilmoitusta katuryöstöistä. Ryöstöjä on tehty yleisimmin viikonloppuöinä. Öinen Hämeenkatu kuvattu syyskuussa.

21.11. 13:54 | Päivitetty 22.11. 7:00

Aamulehti

Sisä-Suomen poliisi kertoi maanantaina huolestuneensa katuryöstöistä. Tampereella on elokuun alusta lähtien tehty kaikkiaan 20 rikosilmoitusta katuryöstöistä.

Lue lisää: Uutta tietoa Tampereen katuryöstöistä: tekoja koko ajan enemmän, tekijät nuoria, uhreja uhattu teräaseella

Epäillyistä rikoksista 10 on tapahtunut marraskuussa.

Tapauksia tutkitaan nimikkeillä törkeä ryöstö, ryöstö, ryöstön yritys ja laiton uhkaus. Suurin osa teoista on tapahtunut Tampereen ydinkeskustassa, mutta yksittäisiä ilmoituksia on tullut myös lähiöistä, kuten Tesomalta, Lielahdesta, Hervannasta ja Linnainmaalta. Tapahtuma-ajankohta on ollut yleisimmin viikonloppuyö.

Osa tekijöistä on uhannut uhreja teräaseella. Kolmessa tapauksessa uhrin kasvoille on sumutettu jotain sumutetta. Monet tekijät ovat olleet naamioituneita kommandopipolla tai kasvojen eteen vedetyllä huivilla.

Minkälaisia tapaukset ovat olleet, Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Markus Antila?

”Tekotavalle yhtenäiset piirteet ovat, että uhreja ei tunneta ennalta eli tapaamisia ei ole sovittu ennalta eikä uhreja ole houkuteltu paikalle eikä kyse ole ollut osto- ja myyntitapahtumasta. Tyypillinen uhri saattaa olla humalassa tai ei saata olla humalassa.”

”Yhdestä neljään henkilön kokoonpanoilla yleensä nuoret miehet lähestyvät henkilöä ja yleensä ensin pyytävät rahaa, matkapuhelinta tai kalliita merkkikenkiä, ja osa ei kysy mitään, vaan käyttää fyysistä väkivaltaa uhria kohtaan ja ottaa sen, mitä haluaa. Ryöstöjen omaisuusarvot ovat aika vähäiset eli teolla ei saavuteta vaurastumista.

Jalasta on siis viety myös kenkiä?

”Niin. Jos jollain on vaikka uniikit tietynmerkkiset kengät, ja myös lippalakkeja on viety päästä väkivallalla uhkaamalla. Se kuvaa tekijäpiiriä.”

Mistä teoissa on pohjimmiltaan kysymys?

”Olemme miettineet kovasti poliisin ennaltaehkäisevässä työssä, että mikä ruokkii tätä ilmiötä ja bränditietoisuutta. Ovatko ne tv-ohjelmat, somealustat? Somessa elämä on kimaltavaa ja kaikilla on kaikkea. Jos näkee jollakulla vaikka Louis Vuittonin vaatteet tai asusteita, ne pitää saada itselle keinolla millä hyvänsä. Tekijöiden kulttuurissa pitää päästä tietylle levelille [tasolle] keinolla millä hyvänsä.”

Mistä muusta voi olla kyse?

”Tässä voi olla tulevaisuuden näköalattomuutta tai roadman-kulttuurin ihannointia: ihannoidaan elämää kaduilla ja sitä, että voi hankkia elantonsa rikollisesti.”

”Voi olla myös periytyvää huono-osaisuutta ja perheen sisäisiäkin ongelmia. Jos kotona ei ole hyvä olla, mennään ulos.”

Lue lisää: Tampereella on jo huolestuttavia merkkejä nuorten jengiytymisestä – Tästä on kyse erikoisessa roadman-kulttuurissa: ”Ihmisiltä ryöstetään muun muassa vaatteita”

Millaiseen käyttöön anastettu omaisuus luultavimmin päätyy?

”Toki voi spekuloida, että päätyvätkö ne omaan käyttöön vai menevätkö myyntiin. Voi olla, että jokin kallis vaate menisi omaan käyttöön, jotta näytetään vauraalta. Että mulla menee näin hyvin, että mulla on tällainen brändituote.”

Eivätkö vanhemmat kiinnitä huomiota siihen, että omalle lapselle ilmestyy kalliita tuotteita?

”On ollut epäilyksiä, että vanhemmat saattaisivat tietää, että lapset esimerkiksi myyvät sähkötupakkatuotteita ja saavat siitä itselleen rahaa. Tai koska perheellä ei ole varaa hankkia tuotteita, vanhemmat eivät halua tietää, mistä nuori rahansa saa. Kaikilla ei ole yksinkertaisesti varaa hankkia 50 tai 150 euron lippalakkia.”

Mitä uhreille on seurannut?

”Jopa pysyviä fyysisiä vammoja.”

Mitä maksuvälineitä on anastettu?

”Luottokortteja, pankkikortteja tai mobiilimaksuvälineitä – monella on matkapuhelimessa Mobilepay. Tunnuslukujen kiristämistä ei ole tullut ilmi.”

Pitääkö katuryöstöistä huolestua?

”Marraskuun aikana tapauksia on ollut paljon, mutta kokonaisrikollisuuteen verrattuna määrä on hyvin pieni. Ei tämä ole pelkästään mikään Tampereen tai Turun ongelma, vaan tätä näyttäisi olevan ympäri eteläistä Suomea.

Pitääkö ihmisten olla nyt varuillaan?

”Kaupunkien keskustat ovat edelleen turvallisia, ja poliisi on pyrkinyt lisäämään näkyvää valvontaa, mutta oma valppaus on aina ihan paikallaan. Ei niinkään merkittäviä määriä näitä tapauksia ole, että kenenkään olisi tarvetta pelätä.”

Miten voi olla valpas?

"Eletään vilkkainta pikkujoulukautta. Eniten humalassa olevaa kaveria ei kannata päästää kaduille kulkemaan yksin, sillä humaltuneena valppaus on alentunut. Kaikissa ryöstötapauksissa uhri on ollut yksin.”

Onko tekijöitä saatu kiinni?

”Suurimmassa osassa kyllä. Ryöstöt ovat tapahtuneet yleensä sen verran julkisilla paikoilla, että on saatu hätäkeskukseen tieto, ja poliisi on lähtenyt paikalle.”

Minkä ikäisiä uhrit ovat olleet?

”Aikuisia ihmisiä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut