Autiotalon paloa epäillään tahallaan sytytetyksi Tampereen Messukylässä – purkukuntoinen talo tuhoutui täysin

Sammutustyöt jatkuivat aamuun saakka. Poliisi tutkii tulipaloa tuhotyönä.

10.11. 3:00 | Päivitetty 10.11. 9:38

Aamulehti

Tampereella Messukylänkadulla syttynyttä tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Tulipalo syttyi torstain vastaisena yönä vanhassa puurakenteisessa rakennuksessa, jossa on toiminut kebab-pizzeria.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ona Autere kertoo, että rakennus oli purkukuntoinen ja ollut jo useamman vuoden tyhjillään. Rakennuksen omistajaa ei heti aamulla ollut saatu kiinni, mutta Autereen mukaan hänet on nyt tavoitettu.

Vielä ei ole tietoa, miten palo on saanut alkunsa, mutta sitä tutkitaan tuhotyönä. Autereen mukaan ei ole tiedossa, kuuluuko palo Pirkanmaalla laajemmin sytytettyjen autiotalopalojen sarjaan. ”Sitä on vaikea sanoa, mutta teemme tutkintatoimet tätäkin selvittääksemme.”

Palopaikkaa tutkitaan torstaina. Poliisi etsii myös mahdollisia ohikulkijoiden vihjeitä tapahtumien kulusta.

Lehdenjakaja ilmoitti

Tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Tomi-Pekka Olkkonen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoi yöllä, että pelastuslaitoksen ensimmäisten yksiköiden saapuessa paikalle katu oli jo kokonaan savun vallassa.

Palosta ilmoitti hätäkeskukseen lehdenjakaja, joka huomasi savun hieman kello kahden jälkeen aamuyöllä. Sammutustyöt olivat käynnissä vielä neljän aikaan aamulla.

Sammutustöiden vuoksi Messukylänkatu oli yöllä väliaikaisesti suljettuna liikenteeltä.

Paloa sammutettiin neljän pelastusyksikön sekä tukiyksiköiden voimin. Rakennusta purettiin myös kaivinkoneella.

Kello 6 jälkeen aamulla paikalla oli enää yksi yksikkö, ja talon purkutyöt olivat loppuvaiheessa. Päivystävän palomestarin Pekka Loposen mukaan rakennus piti sammutuksen vuoksi purkaa kokonaan. Loponen kertoi aamulla, että palo oli syttynyt useasta kohtaa.

Sammutustöiden vuoksi Messukylänkatu oli suljettuna Paununkadun ja Aakkulankadun välisellä tieosuudella. Liikenne saatiin kulkemaan hieman kello 5:n jälkeen.

Kukaan ei loukkaantunut palossa, sillä talo oli autio. Rakennuksen ovet olivat lukossa.

”Pelastajat joutuivat murtautumaan sisään kohteeseen”, Olkkonen sanoo.

Rakennus jouduttiin purkamaan kokonaan sammutustöiden vuoksi.

Päivitys 10.11.2022 kello 4.27. Lisätty juttuun uutta tietoa ja palomestari Tomi-Pekka Olkkosen kommentit.

Päivitys 10.11.2022 kello 6.44: Lisätty juttuun palomestari Pekka Loposen kommentit aamun tilanteesta.

Päivitys 10.11.2022 kello 9.36: Juttuun on päivitetty poliisitutkinnan osuus ja rikoskomisario Ona Autereen kommentit.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut