Osa ratikankuljettajista lopettanut työnsä Tampereella – Näistä syistä työntekijöitä on lähtenyt

Tampereen ratikan kuljettajien vahvuudesta on poistunut jo seitsemän kuljettajaa. Nyt vuoroja pyöritetään 68 ratikankuljettajalla alkuperäisen 75 kuljettajan sijaan.

Tampereen ratikan operatiivisista toiminnoista vastaavan VR-Yhtymä oy:n mukaan raitiovaununkuljettajien määrän väheneminen ei vaikuta ratikkaliikenteen aikatauluihin Tampereella.

7.11. 14:32

Aamulehti

Tampereen ratikan kuljettajien määrä on vähentynyt alkuperäisestä osan kuljettajista jätettyä työnsä. Vuoroja ei pienemmän kuljettajamäärän takia kuitenkaan jouduta peruuttamaan, vaan kaikki ajetaan aikataulun mukaisesti.

"Pitää paikkansa, että kuljettajia on lähtenyt. Toki resurssit tiukalla ovat, mutta mistään varsinaisesta kuljettajapulasta ei vielä voida puhua”, sanoo Tampereen ratikan operatiivisista toiminnoista vastaavan VR-Yhtymä oy:n operatiivinen päällikkö Vesa Rauhala.

Raitiovaununkuljettajia on ollut vahvuudessa 75. Heistä seitsemän on jättänyt työpaikkansa, eli työvuoroja pyöritetään nyt 68 kuljettajalla.

Rauhalan mukaan työvuorot on saatu rakennettua niin, että vuoroja ei ole kuljettajapoistuman takia jäänyt ajamatta.

”Olisikohan tämän vuoden aikana ollut kuljettajasta johtuvia yksittäisten lähtöjen peruutuksia kymmentäkään. Nekin ovat johtuneet sairauslomista ja muista sen tyyppisistä asioista. Resurssiasioista johtuvia peruutuksia ei ole tullut ensimmäistäkään.”

Rauhalan mukaan nykyisellä ratikankuljettajien määrällä pärjätään talven yli. ”Toki se jonkun verran ylitöitä teettää.”

Mikä?

Ratikankuljettajan koulutus

Tampereen ratikan liikennöintivastuu siirtyi VR:lle marraskuussa 2020.

Raitiovaununkuljettajia Tampereelle koulutetaan kuusi kuukautta kestävässä oppisopimuskoulutuksessa. Seuraavalle kurssille osallistujia rekrytoidaan parhaillaan. Kurssi alkaa vuoden 2023 helmikuun alussa.

Kurssiin kuuluu teoriaa, ratikkasimulaattorilla ajoa ja oikealla ratikalla ajoa työopastajan ohjauksessa.

Ratikkasimulaattorin on kehittänyt tamperelainen Creanex oy.

"Oli varauduttu”

Rauhalan mukaan raitiovaununkuljettajien alkuperäisessä rekrytoinnissa oli varauduttu siihen, että poistumaa tulee jonkun verran. Työn lopettamisen taustalla on ollut erilaisia syitä.

Osalla syynä on ollut palkka. Joillakin työn lopettamisen taustalla on ollut epäsäännöllinen vuorotyö. Vuorot alkavat aamuneljältä. Viikonloppuisin ajetaan läpi yön. ”Vuorot kestävät kahdeksasta kymmeneen tuntia, ja ne noudattavat myös hyvin epäsäännöllistä rytmiä.”

Rauhalan mielestä kaikille kuljettajille työ ei ilmeisesti ole lopulta vastannut sille asetettuja odotuksia.

”Tämä on luonnollista, sillä ratikankuljettajan tehtävä on ollut kaikille hakijoille uusi ja kaikki kuljettajaksi ryhtyneet ovat alanvaihtajia. Osa on kokenut, että tämä ei ehkä olekaan heidän tehtävänsä.”

Lue lisää: Nyt saa hakea ratikan ohjaamoon – Näitä asioita kuljettajalta vaaditaan: ”Raitiovaunun kuljettaja on ratikan kasvot”

Uusia rekrytoidaan

Ratikankuljettajien määrän vähenemiseen vastataan rekrytoinneilla, jotka ovat parhaillaan käynnissä. Uusien kuljettajien koulutuksella on tarkoitus paikata myös mahdollisia tulevia poistumia.

Uusi ratikankuljettajien kurssi alkaa helmikuun alussa 2023. Koulutus kestää kaiken kaikkiaan kuusi kuukautta. Koulutuksen aikana ajoharjoittelua tehdään tuutoreiden opastuksella. Uudet kuljettajat ovat oikeutettuja itsenäiseen ratikan ajoon kesään mennessä.

Rauhalan mukaan siihen saakka pärjätään nykyisellä kuljettajien määrällä. ”Niin on laskettu, että tällä kuljettajien määrällä pärjätään talven yli. Sillä, onko kuljettajia 68 vai 75, ei pitäisi olla palveluun vaikutusta. Ei myöskään sillä, minkälainen talvesta tulee.”

Rauhalan mukaan toimenpiteitä kuljettajien pysyvyyden varmistamiseksi on työlistalla. Tavoite on luoda sellainen työyhteisö, missä porukka viihtyy ja missä työ koetaan sellaiseksi, että sitä halutaan tehdä.

”Kun vuosi sitten edelliselle kuljettajakurssille haettiin osallistujia, monella perustelu oli, että oli kuullut Tampereen ratikan olevan hyvä työpaikka. Kyllä henkilöstömittaritkin antavat ymmärtää, että enemmistö kokee työpaikan viihtyisäksi.”

Oikaisu 7.11.2022 kello 14.43: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että kuljettajien vuorot kestävät kahdeksasta kymmeneen. Tosiasiassa vuorot kestävät kahdeksasta kymmeneen tuntia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut