Kymmenen kysymystä Tampereen tonttivuokrien uusista ehdoista ja hinnoista: Mikä muuttuu vuoden­vaihteessa?

Suurin osa muutoksista koskee vain uusittavia sopimuksia, joita on ensi vuonna lähes 300.

Tonttien vuokrasopimuksia on päättynyt viime vuosina Tampereella muun muassa Pyynikintorin ympäristössä. Vuokrien hinnat ovat voineet jopa 17-kertaistua sopimusta uusittaessa.

2.11. 6:00 | Päivitetty 2.11. 6:35

Aamulehti

Tampereen kaupungin asuntotonttien vuokrasopimusehdot muuttuvat vuodenvaihteessa. Asunto- ja kiinteistölautakunta hyväksyi uudet ehdot 12. lokakuuta.

Kaupungilla oli vuonna 2021 lähes 8 000 pitkäaikaista omakotitalojen ja asunto-osakeyhtiöiden vuokrasopimusta. Kysyimme Tampereen kaupungin tonttipäälliköltä Aila Tauralta, mitä muutokset merkitsevät vuokralaisille.

Paljonko kaupungin vuokrasopimuksia uusitaan vuonna 2023?

”Niitä on kaiken kaikkiaan melkein 300, mutta suurin osa on omakotitontteja. Yhtiömuotoisia tontteja on noin 15. Kaiken kaikkiaan on ihan ennätysvuosi, mutta niistä sattuu olemaan yhtiömuotoisia tavallista vähemmän.”

Miksi uusittavien sopimusten korotus päätettiin porrastaa kolmelle vuodelle?

”Helsingissä on vastaavanlainen käytäntö, mutta siellä korotus tulee 10 vuoden aikana. Tätä on kysytty ja vedottu siihen, että Helsingissäkin on näin.”

Tausta

Asuntotonttien uudet vuokrasopimusehdot

Uudet käytännöt tulevat voimaan 1.1.2023.

Uusittavat sopimukset tehdään 60 vuodeksi aiemman 50 vuoden sijasta.

Vuokra tarkistetaan 20 ja 40 vuoden kohdalla Pirkanmaan asuntohintaindeksin perusteella.

Uusittavien sopimusten korotus porrastetaan kolmelle vuodelle. Ensimmäisenä vuotena vuokrasta peritään 60 prosenttia ja toisena 80.

Vuokra tarkistetaan lisäksi vuosittain elinkustannusindeksin mukaan.

Jos keskustan strategisen osayleiskaavan alueen tontilla on suojeltu rakennus, se on mahdollista ostaa.

Vuokran kohtuullistaminen tulee mahdolliseksi, jos rakennusoikeudesta on käytetty alle 80 prosenttia eikä lisärakentaminen ole mahdollista.

Ostamisoikeus ja vuokran kohtuullistaminen koskevat myös vanhoja sopimuksia.

Uusien 60 vuoden sopimusten vuokra tarkistetaan myös 20 ja 40 vuoden kohdalla Pirkanmaan asuntohintaindeksin perusteella. Miksi?

”Siihenhän tämä perustuu, että vuokra on noussut aina huomattavasti 50 tai 60 vuoden jälkeen, että siinä olisi välitarkistus.”

Mihin normaali 50 tai 60 vuoden välein tehtävä korotus on sidottu?

”Kun sopimukset uusitaan, vuokra määritellään uusimishetken mukaisella hinnalla. Olemme teettäneet ulkopuolisella arvioitsijalla vyöhykehintaselvityksiä, joita käytetään apuna hinnoittelussa.”

Lue lisää: Tampere otti käyttöön uuden tavan hinnoitella tonttivuokria – Hinnat laskevat selvästi, kun ylittää tietyn rajan

Maanvuokrasopimukset sidotaan elinkustannusindeksiin. Onko se uusi asia?

”Ei, se on ollut jo vuosikymmenet. Vuokrat tarkistetaan aina vuosittain edellisen vuoden keski-indeksin mukaan. Vuokrat nousevat, laskevat tai pysyvät samana sen mukaan, miten indeksi muuttuu.”

Elinkustannusindeksi on tällä hetkellä noin 8 prosentin vuosinousussa. Indeksi ei suoraan liity maan arvoon, joten meneekö tämä nyt ihan oikein?

”En ota kantaa, meneekö se oikein tai ei. Sopimukset on tehty näin ja sidottu siihen, ja sen mukaan mennään.”

Onko kaupungilla harkittu, että poikettaisiin tilapäisesti indeksin mukaisesta korotuksesta, kun indeksi harppaa nyt ylös?

”Ei ole.”

Jos vuokratontti täyttää vuokran kohtuullistamisen ehdot, miten vuokralainen voi hakea sitä?

”Olemme laatimassa tästä täsmällistä ohjeistusta. Toivottavasti saamme tästä marraskuussa ohjeistuksen kaupungin verkkosivuille.”

Tarvitseeko vuokralaisen tehdä jotain ennen vuodenvaihdetta?

”Ei tässä vaiheessa, mutta ensi vuoden puolella, jos haluaa ostaa tai hakea vuokran kohtuullistamista. Vielä ei ole päätetty, voiko hakemuksia jättää ennen vuodenvaihdetta, mutta niitä ei ainakaan käsitellä ennen ensi vuotta.”

Millaista osaa vuokralaisista ostamisoikeus käsittää?

”Keskustan strateginen osayleiskaava käsittää suurin piirtein Pyynikin, keskustan ja Petsamoa. Aiomme laatia siitä kartan. Niitä ei ole paljoa, varmaan kymmeniä, koska tontilla pitää olla suojeltu rakennus.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut