Tampereen virastotalon matala osa sai purkuluvan tiistaina – tilalle monta kertaa suurempi uudisrakennus

Rakennuslupa mahdollistaa myös virastotalon korkeamman rakennuksen remontoinnin, mikä on tarkoitus toteuttaa uudisrakennuksen jälkeen.

Matala osa on ollut pitkään tyhjillään. Rakennus on niin huonossa kunnossa, että se päätettiin purkaa. Taustalla oleva korkeampi osa remontoidaan perusteellisesti.

1.11. 7:19 | Päivitetty 1.11. 17:05

Aamulehti

Tampereen virastotalon matala osa voidaan purkaa ja tilalle rakentaa huomattavasti suurempi rakennus. Tampereen yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto hyväksyi rakennusluvan kokouksessaan tiistaina 1. marraskuuta.

Puutarhakadun puolella olevan yksikerroksisen osan kerrosala on alle 800 neliömetriä. Tilalle tulevan viisikerroksisen rakennuksen kerrosala on moninkertainen. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi kesäkuussa luvan poiketa matalan rakennuksen suojelumääräyksestä. Kaupunkikuva-arkkitehti on puoltanut elokuussa lausunnossaan rakennusluvan myöntämistä.

Rakennuslupa mahdollistaa myös virastotalon korkeamman rakennuksen perusparannuksen. Korkeamman osan eteläosan perusparannus on tarkoitus toteuttaa uudisrakennuksen rakentamisen yhteydessä. Pohjoisosan perusparannus toteutetaan tämän jälkeen. Uuteen virastotaloon rakennetaan työskentelytilat noin 900 työntekijälle, kun Frenckellin ja keskusvirastotalon toiminta keskitetään sinne.

Tampereen tilapalveluiden hankeinsinööri Petri Saarinen kertoo, että rakennustyöt voidaan aloittaa keväällä 2023.

Kerrosalan määrä kasvaa uuden rakennuksen ja remontin myötä 3 590 neliömetriä. Osa kerrosalan lisäyksestä tulee korkeamman rakennuksen kellaritilojen muuttamisesta kerrosalaan laskettaviksi tiloiksi.

Muutostöiden jälkeen virastotalon kahden rakennuksen kokonaiskerrosala on noin 14 300 neliömetriä.

Korkeamman toimistorakennuksen alimmaiseen kerrokseen on suunniteltu vuokrattavia kokoustiloja ja ravintola-kahvilaa. Saarisen mukaan virastotalon katutasoa avataan laajasti kaikkien kaupunkilaisten käyttöön.

Rakennustyöt on aloitettava viimeistään joulukuussa 2025 ja ne on saatettava loppuun joulukuuhun 2027 mennessä.

Vuoden 2021 alussa hankkeen kustannuksiksi arvioitiin 53,6 miljoonaa euroa.

Näkymä lounaan suunnasta. Uudisrakennus tulee purettavan matalan osan paikalle. Julkisivut ja materiaalit tarkentuvat jatkosuunnittelussa.Takana virastotalon korkeampi osa, jolle tehdään perusparannus.

Näkymä kaakon suunnasta eli Keskustorin puolelta. Uusi rakennus pilkottaa havainnekuvassa virastotalon takaa vasemmalla.

Uudisrakennuksen rakentamisen jälkeenkin piha-alueelle jää tilaa.

Päivitys 1.11.2022 kello 17.05: Lisätty juttuun tieto, että yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto hyväksyi rakennusluvan kokouksessaan tiistaina 1. marraskuuta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut