Epäily ”salaa” rakennettavasta viidennestä kerroksesta toi kaavaan muutoksen Tampereella – kaksi omakotitonttia muuttuu kerrostalojen alueeksi

Poistettu määräys olisi sallinut ylimmän kerroksen yläpuolelle asukkaiden yhteisiä sauna- ja vapaa-ajan tiloja.

Uusi asemakaava sallii havainnekuvaan keskelle mallinnettujen kellertävien kerrostalojen rakentamisen. Vasemmalla kulkevalle Nuolialantielle on kuvattu ratikkaraiteet. Hankesuunnitelma ratikasta linja-autoasemalta Pirkkalaan valmistuu keväällä 2023. Nuolialantien poikkikatu Talvitie on Rantaperkiön ja Härmälän rajalla.

27.10. 6:48

Aamulehti

Asukkaiden yhteiset sauna- ja vapaa-ajan tilat jäävät Tampereen Rantaperkiössä muistutuksen vuoksi rakentamatta neljännen kerroksen yläpuolelle. Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi kaavan tiistaina esityksen mukaisesti ilman ylätiloja.

Asemakaavan muutos tehdään Nuolialantien ja Talvitien kulmaan. Kyse on kahden omakotitontin muuttamisesta asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Muutettu kaava sallii kahden nelikerroksisen kerrostalon rakentamisen alueelle. Niihin tulisi yhteensä noin 50 asukasta.

Tontit sijaitsevat aivan Rantaperkiön ja Härmälän rajalla. Rantaperkiön puoleisilla naapuritonteilla on kerros- ja rivitaloja. Härmälän puolella levittäytyy Härmälän pientaloalue.

Piti olla lisäkannustin

Kaavasta kesäkuussa muistutuksia tehneet epäilivät, että viides kerros voitaisiin rakentaa taloihin ”salaa”, jos neljännen kerroksen yläpuolelle sallittaisiin rakentamista.

Määräyksen tarkoitus oli olla lisäkannustin asumisen laatua parantavien laadukkaiden ja viihtyisien yhteistilojen rakentamiseen. ”Määräys on poistettu kaavasta, jotta rakennukset varmasti toteutetaan enintään neljäkerroksisina”, kerrottiin yhdyskuntalautakunnalle kaavan perusteluissa.

Kattomalli ei kelvannut

Myös kerrostalojen kattojen mallia muutettiin maakuntamuseon lausunnon vuoksi. Katon tulee olla satula- eli harjakatto, eikä epäsymmetrinen harjakatto.

Vanhat omakotitalot aiotaan purkaa, ja purettavista pienempi siirtää kunnostettavaksi. Siihen tulisi kerrostaloasukkaiden yhteistiloja.

Yhdyskuntalautakunnan päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut