Tampereen kaupunki kasvattaa 300 valvonta­kameran arsenaaliaan, tarkkailussa huumekauppa ja liikenne: ”Niiden avulla on selvitetty lukuisia asioita”

Poliisi ei halua paljastaa, mitkä ovat pahimmat valvontakameroiden katveet, mutta Kyttälän pohjoisosa lienee yksi niistä.

Uusia kameroita suunnitellaan Kyttälään tai sen liepeille. Kuva otettu elokuussa 2022.

25.10. 15:56

Aamulehti

Tampere lisää valvontakameroita ydinkeskustaan vuoden 2023 aikana. Kaupungin rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen sanoo, ettei kameroiden tarkkaa määrää pysty vielä kertomaan, mutta suuruusluokka on 5–10 kameraa.

Tampereen valtuusto hyväksyi maanantaina 24.10. perussuomalaisten aloitteen, jossa vaadittiin kameravalvonnan lisäämistä Kyttälään. Kyttälä sijaitsee ydinkeskustassa Tammerkosken ja Rautatieaseman välissä.

”Käymme poliisin kanssa tarkemmin läpi, mitkä alueet halutaan valvonnan piiriin ja miten kamerat suunnataan, mutta suurin piirtein sinne alueelle ne tulevat", Tietäväinen sanoo.

Lue lisää: Tampere on lisäämässä ydinkeskustan kameravalvontaa huumekaupan ja muiden rikosten vuoksi: ”Iltaisin sinne ei edes uskalla mennä”

Tällä hetkellä Tampereen kaupungilla on noin 300 valvontakameraa. Merkittävä osa on tarkoitettu ajoneuvoliikenteen ja raitiotielinjan valvomiseen. Jonkin verran valvontakameroita on asennettu puistoihin ja muille yleisille alueille turvallisuussyistä.

Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että kameratallenteita katsotaan rutiininomaisesti, kun yleisellä alueella on tapahtunut rikos. Valvontamonitorit sijaitsevat pääpoliisiasemalla Ratinassa tiloissa, joissa poliisi päivystää ympäri vuorokauden. Kameroiden välittämää kuvaa ei seurata jatkuvasti, vaan ainoastaan silloin, kun jotakin on tapahtunut tai tapahtumassa.

”Valvontakamerat ovat rikostutkinnan näkökulmasta erittäin hyvä asia. Niiden avulla on selvitetty lukuisia asioita. Jos kameroita halutaan lisätä, poliisi ei vastusta, päinvastoin”, sanoo rikosylikomisario Pasi Nieminen Sisä-Suomen poliisista.

Poliisi ei halua kertoa, missä Tampereen keskustassa ovat valvontakameroiden pahimmat katvealueet. Valtuustoaloitteen päätösehdotuksen perustelujen mukaan on ilmeistä, että ainakin Kyttälän pohjoinen osa on yksi näistä.

”Pidän viranomaisen tiedossa, missä on hyvät näkymät ja missä ei. Kaupungin kameroiden lisäksi on yksityisten kauppaliikkeiden kamerat, ja nämä yhdessä muodostavat suhteellisen kattavan otoksen kaupungin keskustasta", Nieminen sanoo.

Runsaasti kameravalvontaa on ainakin Hämeenkadulla ja Hatanpään valtatiellä. Kummallakin sijaitsee raitiotielinja ja kumpikin on muutenkin vilkkaasti liikennöity.

Pasi Niemisen tietoon ei ole tullut, että Tampereen valvontakameroihin kohdistuisi ilkivaltaa.

Kamerasta ei näe huumetta

Tampereella poliisi on hyötynyt valvontakameroiden kuvasta esimerkiksi pahoinpitelyjen, kolareiden ja ryöstöjen selvittämisessä. Nykyiset kaupungin valvontakamerat välittävät huomattavasti korkealaatuisempaa kuvaa kuin vanhat.

Huumerikosten selvittäminen ei ole kameroiden avulla ihan yksinkertaista. Niemisen mukaan kamerasta voidaan nähdä, että kauppaa käydään, mutta ei saada todistetuksi, mistä huumausaineesta on kyse ja kuinka suuresta määrästä. Niiden selvittäminen olisi edellytys rangaistuksen saamiselle.

”Kamerat auttavat kuitenkin kohdentamaan valvontaa oikeille paikoille. Kun sitten livenä tavataan ihmiset ja saadaan huumausaineet takavarikkoon, saadaan näyttö rikoksesta.”

Valtuuston maanantainen päätös kameroiden lisäämisestä herätti myös kritiikkiä. Jotkut valtuutetut toivat esiin, ettei kameroiden vaikutuksesta huumekaupan vähenemiseen ole tutkimusnäyttöä.

Lue lisää: Valvontakameroita lisätään Kyttälään Tampereella – valtuustossa nousi myös vastahankaa

Nieminen uskoo, että kamerat toimivat ”ilman muuta” myös ennaltaehkäisevästi, kun kiinnijäämisen riski kohoaa. Milko Tietäväinenkin kokee, että kameroista on enemmän hyötyä kuin haittaa.

"Kun on tieto valvontakameroista, se lisää ainakin minun mielestäni turvallisuuden kokemusta. Se on jo ihan hyvä perustelu.”

Uudet kamerat maksavat asennuksineen arviolta 50 000 euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut