Taysin alueelle on nousemassa miltei 100 miljoonan euron rakennus, jota moni ei ole edes huomannut – korvaa perinteikkään Pitkäniemen sairaalan, tältä siellä näyttää nyt

Tampereen uuden, liki 100 miljoonaa euroa maksavan psykiatrisen sairaalan rakentaminen on edennyt harjannostajaisiin. Uudet tilat otetaan käyttöön vuoden 2024 alussa. Silloin myös toiminta perinteikkäässä Pitkänniemen sairaalassa loppuu. Kiersimme katsomassa, miltä uudessa rakennuksessa näyttää nyt.

Suunnittelukoordinaattori Kirsti Kivelä katsoo tulevan neuropsykiatrian osaston ruokailutilan ikkunasta näkymää ulkoilupihalle ja Kaupin metsään. Taysin uuden psykiatrisen sairaalan suunnittelun teemoja ovat olleet muun muassa luonnonläheisyys, valoisuus ja inhimillisyys. Torstaina 29. syyskuuta juhlittiin rakennuksen harjannostajaisia.

29.9. 18:47 | Päivitetty 19.10. 14:10

Aamulehti

Toisen kerroksen korkeista ikkunoista avautuu näkymä Kaupin metsään. Vaikka on harmaa sadepäivä, sisällä on valoisaa. Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) keskussairaalan vilinä tuntuu hetkeksi unohtuvan, vaikka olemme aivan Kaupin kampuksella.

Vajaan puolentoista vuoden päästä tästä ikkunasta katsovat ulos neuropsykiatrisen osaston potilaat. Taysin uusi T-rakennus eli aikuispsykiatrian sairaala vietti torstaina harjannostajaisia.

”Muutos Pitkäänniemeen verrattuna on radikaali”, summaa toiminnallinen projektipäällikkö Hannu Hunnakko. Hän seisoo tulevan neuropsykiatrian osaston oleskelutilassa neljään siipeen jakautuvan, 3-kerroksisen rakennuksen B1-sakarassa.

Toiseen suuntaan oleskelutilasta avautuu käytävä, jonka varrella on potilashuoneita, toisessa suunnassa on potilaiden käyttöön tuleva parveke. Parvekkeella ei ole vielä kunnon kaiteita, mutta kun kaikki on valmista, parvekkeelta ei pääse pudottautumaan eikä rakennukseen tunkeutumaan sen kautta.

Kun T-rakennus on valmis, edessä on suuri muutto. Uuden sairaalan myötä Taysin tilat Nokian Pitkässäniemessä jäävät pois käytöstä.

Metsä tulee uudessa T-rakennuksessa lähelle. Tulevaisuudessa tämä parveke on osaston potilaiden käytössä. Parvekkeen reuna suljetaan laseilla niin, ettei parvekkeelta pääse esimerkiksi pudottautumaan tai myöskään tunkeutumaan sisään rakennukseen.

Suunnittelukoordinaattori Kirsti Kivelä seisoo neuropsykiatrian osaston oleskelutilassa ja osoittaa kohti mallihuonetta. Suurin osa uuden sairaalan huoneista on yhden hengen huoneita. Kun työt vielä etenevät, luontoa tuodaan osastoille muun muassa taiteen avulla.

Saman katon alle

Hissittömyys, puutteellinen ilmastointi ja huono tekninen kunto. Muun muassa nämä ovat olleet perusteita sille, miksi Tampereelle tarvitaan uusi aikuis­psykiatrian sairaala. Pitkänniemen sairaalan paikoin jo yli 120-vuotiaiden rakennusten on katsottu vastaavan huonosti tulevaisuuden psykiatrisen hoidon tarpeisiin.

Miten uudet tilat sitten vastaavat näihin tarpeisiin paremmin? Hannu Hunnakon mukaan aivan keskeistä on se, että psykiatrinen hoito saadaan keskussairaalan kampukselle lähemmäs muita palveluita.

”Ajatellaan vaikkapa ensipsykoosin saavaa potilasta”, Hunnakko antaa esimerkin. Ennen kuin psykoosidiagnoosi voidaan antaa, potilaalle pitää tehdä joukko tutkimuksia, kuten pään magneettikuvaus. Jatkossa se onnistuu samalla kampuksella.

Toiseksi esimerkiksi Hunnakko nostaa tilanteen, jossa tarvitaan apua potilaan elvyttämiseen. Pitkässäniemessä välimatkat sairaalan eli rakennusten välillä voivat olla 400–500 metriä. Se tarkoittaa, että avun saaminen toiselta osastolta voi viedä 3–5 minuuttia. Jatkossa viive on murto-osa tästä.

Mikä?

Tays Psykiatria

Havainnekuva siitä, miltä Taysin uusi T-rakennus tulevaisuudessa näyttää.

Rakentaminen alkoi kesällä 2020. Uusi, 3-kerroksinen T-rakennus otetaan käyttöön vuoden 2024 alussa.

Rakennukseen sijoittuvat muun muassa aikuispsykiatrian osastot, poliklinikat, monitoimitiloja, henkilökunnan työtilat ja pysäköintitilaa.

Osastoja tulee 13 ja sairaansijoja yhteensä 184. Huoneista suurin osa yhden hengen huoneita. Rakennus koostuu neljästä siivestä, joiden keskelle jää sisäpiha.

Sairaalaan tulee myös muun muassa sauna, liikuntasali, aistihuone ja tilat musiikki- ja taideterapialle.

Rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 29 000 bruttoneliötä. Kustannusarvio on 97,5 miljoonaa euroa.

Arkkitehtisuunnittelusta vastaavat Aihio arkkitehdit oy ja tanskalainen C.F. Møller Architects.

Yhden hengen huoneita

Neuropsykiatrian osastolla suunnittelukoordinaattori Kirsti Kivelä osoittaa kohti yhtä potilashuoneista. Ovelta avautuu karkea näkymä siitä, miltä huoneet tulevat näyttämään. Mallihuoneessa on jo paikoillaan joitain kiinteitä kalusteita.

Aiemmin vastaavankaltaista mallihuonetta esiteltiin Pitkässäniemessä. Huonetta kävi katsomassa noin 200 ihmistä. Heiltä saatujen kommenttien perusteella huoneeseen on tehty muutoksia. ”Esimerkiksi vessakalusteista on tehty turvallisempia”, Kivelä sanoo.

Suurin osa uuden sairaalan potilashuoneista on mallihuoneen tapaan yhden hengen huoneita. Se on iso muutos verrattuna Pitkäänniemeen, jossa huoneet ovat pitkälti kahdelle, kolmelle tai jopa neljälle henkilölle.

Silti esimerkiksi neuropsykiatrisella osastolla on yksi kahden hengen huone. ”Osa ihmisistä voi pelätä yksin huoneessa olemista”, Hunnakko sanoo.

Tältä osaston mallihuoneessa näyttää nyt. Huoneen perällä on iso ikkuna. Paikoillaan on jo joitain kiinteitä kalusteita. Huoneet on suunniteltu niin, että ne ovat turvallisia. Esimerkiksi osastojen naulakot kestävät korkeintaan 15 kilon painon ja tuuletusikkunoita ei voi avata paljain käsin.

Jokaiseen yhden hengen huoneeseen kuuluu oma vessa ja suihku. Se on iso muutos verrattuna nykyisiin tiloihin Pitkänniemen sairaalassa, missä näin ei ole. WC-tiloissa on otettu huomioon se, että osa potilaista voi tarvita apua esimerkiksi peseytymisessä.

Sairaansijoja T-rakennukseen tulee kaikkiaan 184. Se on kuusi vähemmän kuin Pitkässäniemessä. Onko määrä riittävä? ”Olemme ajatelleet, että tässä kohtaa se riittäisi”, Hunnakko vastaa. ”Tässä on erilaisia tekijöitä, miksi ajatella näin.”

Yksi näistä tekijöistä on Hunnakon mukaan psykiatrian avohoidon kehittäminen. Toinen taas yhden hengen huoneiden suuri määrä.

”Osaston sisällä levottomuuden eskaloituminen on vähäisempää, kun potilas voi itse säädellä, miten on toisten kanssa tekemisissä”, Hunnakko sanoo. ”Tiloilla voi siis olla vaikutusta jopa hoitojakson pituuteen.”

”Vaikka ottaisi vauhtia ja juoksisi tätä ikkunaa päin, läpi ei pääse”, sanoo toiminnallinen projektipäällikkö Hannu Hunnakko. Hän esittelee osaston ainoaa kahden hengen huonetta. Seinä jatkuu ikkunan alaosasta tarkoituksella vinoon, jotta ”ikkunalaudalle” ei voi kiivetä tai käyttää sitä itsensä vahingoittamiseen.

Potilashuonekäytävän päässä sijaitsee lasiseinäinen monitoimitila. Käytävän varrella vasemmalla puolella on pieni henkilökunnalle tarkoitettu niveltoimisto. Siitä on tehty tarkoituksella pieni, jotta työntekijät viettäisivät aikaa enemmän potilaiden kanssa.

Kahden eri osaston, tässä tapauksessa neuropsykiatrian ja ikäihmisten psykiatrisen osaston, väliin jää ulkoilualue. Osa rakennuksen katoista tehdään viherkatoiksi.

Liki 100 miljoonaa euroa

Uuden psykiatrisen sairaalan rakentaminen alkoi kesällä 2020. Ensin paikalta purettiin siinä sijainneet, 1960-luvulla rakennetut Z-rakennukset. Syyskuuhun mennessä T-rakennuksesta on valmiina lähes 80 prosenttia.

Vaikka rakentamisen aikana on tullut vastaan ”paikallisia häiriöitä”, työt etenevät projektinjohtaja Jarko Keivaaran mukaan aikataulussa. ”Saimme rakennuksen rungon pystyyn jo ennen sotaa, millä on ollut iso vaikutus.”

Maailmanlaajuinen kustannusten nousu ja materiaalipula eivät ainakaan vielä ole keikuttaneet hanketta. Riskeihin kuitenkin varaudutaan. Keivaaran mukaan uusi rakennus saadaan käyttöön suunnitellusti vuoden 2024 alussa. ”Tarkempaa aikataulua ei kuitenkaan vielä ole lyöty lukkoon.”

Uuden sairaalan hinnaksi on laskettu 97,4 miljoonaa euroa. Summa sisältää uusien tilojen rakentamisen lisäksi muun muassa Z-talojen purkamisen sekä alueen teiden ja pysäköintihallin rakentamisen.

Pitääkö kustannusarvio? ”Kyllä. Uskon, että se jopa alitetaan”, Keivaara vastaa.

Kun toiminta Pitkässäniemessä loppuun, karkeasti noin 500 työntekijän työpaikka muuttaa Nokialta Kauppiin. Alkuun osa työntekijöistä suhtautui edessä olevaan muuttoon varauksella. Kun uusia tiloja on päästy esittelemään henkilöstölle, monen mieli on muuttunut.

”On nähty mahdollisuudet”, Hannu Hunnakko sanoo. ”Potilaita vartenhan tätä tehdään.”

Uusi T-rakennus koostuu neljästä siivestä, joiden keskelle jää sisäpiha. Torstain harjannostajaisissa sisäpiha näytti tältä.

Tältä 3-kerroksinen rakennus näyttää ulkoa. Rakennuksen pääsisäänkäynti sijoittuu Hoitajantien ja Niveltien risteyksen tuntumaan. Vielä torstaina mediaa ei päästetty katsomaan tulevaa pääsisäänkäyntiä.

Korjaus 19.10.2022 kello 14.09: Muokattu jutussa olevaa karttaa. Kartassa oli mainittu Medisiinarinkatu, jota ei aiemmalla paikallaan enää ole.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut