Sanna Marinin muotokuva piti paljastaa tänään, mutta tilaisuus siirtyi – Teos tilattiin jo kolme vuotta sitten

Sanna Marinin (sd.) muotokuva liittyy hänen kauteensa Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Muotokuvan teettäminen valtuuston puheenjohtajasta on Tampereella pitkä perinne.

Pääministeri Sanna Marin (SDP) tiedotustilaisuudesssa Valtiosalissa eduskunnassa Helsingissä 14. syyskuuta 2022.

19.9. 15:05

Tampereen kaupunki on teettänyt muotokuvan Sanna Marinista, joka toimi Tampereen valtuuston puheenjohtajana vuosina 2013–2017.

Valokuvaaja Meeri Koutaniemen tekemä muotokuva oli määrä paljastaa tänään maanantaina, mutta tilaisuus siirrettiin pääministeri Marinin työkiireiden vuoksi. Eduskunta äänestää tänään kiistellyn potilasturvallisuuslain hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

Lue lisää: Suora lähetys: Eduskunta keskustelee ja äänestää kiistellystä potilas­turvallisuus­laista – perussuomalaiset esittää lain hylkäämistä

Julkistustilaisuuden uudesta päivämäärästä ei ole vielä tietoa, sanoo Tampereen kaupungin viestintäpäällikkö Katja Kannonlahti.

Muotokuvan kohde valitsee perinteisesti itse muotokuvan tekijän. Meeri Koutaniemi kertoi aiemmin, ettei tunne Marinia henkilökohtaisesti. Hän kertoo saaneensa viestin, että Marin toivoisi juuri hänen tekevän muotokuvan.

”Se oli minulle kunnia-asia.”

Koutaniemi kertoo teoksestaan etukäteen sen verran, että se on tyyliltään ”hyvin yksinkertainen” ja Tampereen kaupungin inspiroima, koska se liittyy nimenomaan Marinin puheenjohtajakauteen Tampereella.

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi.

Projekti on ollut poikkeuksellisen pitkä. Koutaniemi sanoo, että muotokuvan teosta sovittiin jo noin kolme vuotta sitten. Joulukuussa 2019 Antti Rinteen tilalle Suomen pääministeriksi noussut Marin on luonnollisesti sen jälkeen ollut kiireinen.

”Tässä on sitten tullut monenlaista hänellä väliin, eli senkin takia on viivästynyt. Mutta ehkä muotokuvat eivät sillä tavalla katso aikaa, ei tämä ainakaan minua ole haitannut”, Koutaniemi sanoo.

Muotokuvasta ensimmäisenä uutisoineen Ilta-Sanomien mukaan työn teettäminen maksoi Tampereen kaupungille 2 585 euroa. Koutaniemi sanoo, että hänellä on työssään samanlaiset hinnat sisällöstä riippumatta.

Meeri Koutaniemi tunnetaan erityisesti kuvareportaaseistaan, joissa on usein vahva yhteiskunnallinen viesti. Hän on voittanut työstään lukuisia palkintoja. Yksi Koutaniemen tunnetuimmista töistä on kuvareportaasi tyttöjen ympärileikkauksesta Keniassa, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 2014.

Viestintäpäällikkö Katja Kannonlahti sanoo, että muotokuvien teettäminen Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajasta on pitkä perinne. Viimeksi muotokuvan sai Marinin edeltäjä, valtuuston puheenjohtajana 2009–2012 toiminut Irene Roivainen (vihr). Kuvat ovat esillä Tampereen kaupungintalolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut