Matoja, kärpäsiä ja lintujen levittämiä roskia – Työmaat estivät roskisten tyhjennyksen viikkojen ajan Tampereen Niemenrannassa

Syyskuun vaivannut ongelma ratkesi väliaikaisesti maanantaina, kun jäteastiat käytiin tyhjentämässä kevyen liikenteen väylän kautta.

Viikonloppuna roskikset pursuilivat Niemenrannassa Federleynkadulla sijaitsevan kiinteistön jäteastiasta.

19.9. 11:18

Aamulehti

Tampereen Niemenrannassa Federleynkadulla usean taloyhtiön jäteastiat ovat pullistelleet jo yli viikon, koska jäteauto ei ole työmaiden vuoksi mahtunut ajamaan kiinteistöjen jäteastioiden luokse.

Aamulehteen yhteyttä ottaneen lukijan mukaan roskissa on ollut valkoisia matoja ja kärpäsiä, ja linnut ovat levittäneet astioiden ulkopuolella olevia jätteitä. Yhdessä taloista on palveluasumisen yksikkö, ja roskissa on lukijan mukaan ollut muun muassa vaippoja. Asukkaat ovat olleet yhteydessä Pirkanmaan jätehuoltoon viime aikoina päivittäin.

Pirkanmaan jätehuollon kuljetuspäällikkö Miia Siukola kertoo, että kiinteistölle kulkemisessa on ollut vaikeuksia syyskuun ajan.

”Emme ole laakereilla lepäilleet. Olemme olleet yhteydessä sekä Raitiotieallianssiin että Tampereen Infraan ja käyneet pariin kertaan paikan päällä ja kokeilleet kulkua eri kokoisella kalustolla.”

Kiinteistöjen roska-astiat tyhjennetään viikon tai kahden välein. Siukolan mukaan kulkureitillä kiinteistöille on ratikkatyömaan lisäksi Tampereen Infran kivetystyömaa.

”Kivetys on tehnyt mutkasta niin jyrkän, että auto ei taitu siitä. Vaihtoehto olisi oikaista keskeneräisen kivetyksen kautta, mikä rikkoisi sen.”

Federleynkadun kiinteistöjen lähistöllä on käynnissä useampi työmaa yhtä aikaa.

Tampereen ratikan kakkosvaihetta rakennetaan tällä hetkellä muun muassa Niemenrannassa.

Tyhjennys kevyen liikenteen reitin kautta

Pirkanmaan jätehuollon työnjohto on käynyt paikalla sekä viime perjantaina että maanantaina aamulla ja listannut muutostarpeet Raitiotieallianssille ja Tampereen Infralle, että jäteautot pääsevät tästä lähtien perille kiinteistöjen jätepisteille saakka.

”Kun työmaa liikkuu, niin ongelma on välillä aita, välillä työkone, välillä kivetys tai jotain muuta. Työmaat ovat vuorotellen aiheuttaneet pikkuisen haastetta, mutta tänä aamuna astiat on saatu tyhjennettyä.”

Siukolan mukaan roskasäiliöille päästiin maanantaina aamulla Sahavainiontien kautta kevyen liikenteen väylän kautta. Varsinainen kulkuväylä on edelleen liian ahdas jäteautoille. Asia on saatava Siukolan mukaan välittömästi kuntoon.

”On saatava joko ajolupa vaihtoehtoiselle reitille tai mutka kuntoon, että auto kääntyy siitä. He laittavat työmaansa siihen kuntoon, että jäteautolle on kulkukelpoinen ajoreitti.”

Maanantaina aamuyhdeksältä merkkejä jäteongelmasta ei ollut enää näkyvissä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut