Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi – Tampereella yli puolet ehdokkaista uusia

Seurakuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 20. marraskuuta. Tampereella ehdokkaiden määrä laski edellisvaaleista.

Pispalan kirkko toimi seurakuntavaalien äänestyspaikkana vuonna 2018.

16.9. 21:08

Aamulehti

Seurakuntavaaleissa 20. marraskuuta Tampereella valitaan uudet päättäjät yhteiseen kirkkovaltuustoon ja neljään seurakuntaneuvostoon nelivuotiskaudelle 2023–2026. Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi torstaina 15. syyskuuta. Ehdokkaiden määrä laski edellisvaaleista, mutta ehdokkaista yli puolet on uusia.

Yhteensä ehdokkaita on 320, mikä on noin 20 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2018 vaaleissa. Heistä seurakuntaneuvostoihin pyrkii 167 ja yhteiseen kirkkovaltuustoon 153. Uusia ehdokkaita on 164. Uusiksi lasketaan sellaiset ehdokkaat, jotka eivät olleet ehdokkaana viime seurakuntavaaleissa vuonna 2018.

Yhteensä valitaan 113 päättäjää, 16 jokaiseen seurakuntaneuvostoon ja 49 yhteiseen kirkkovaltuustoon. Molemmissa vaaleissa on omat ehdokaslistansa, ja useat ehdokkaat ovat ehdolla sekä oman seurakunnan seurakuntaneuvostoon että yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Valitsijayhdistykset

Syksyn seurakuntavaalit ovat saaneet liikkeelle saman verran valitsijayhdistyksiä kuin neljän vuoden takaiset vaalit. Ryhmiä on yhteensä kuusi.

Kaikkien kirkko, kirkkodemarit ja sitoutumattomat, kokoomus ja sitoutumattomat ja yhdistynyt seurakuntaväki ovat asettaneet ehdokkaita jokaiseen seurakuntaan. Vasemmistolla on listat Messukylän seurakunnassa ja Tuomiokirkkoseurakunnassa. Myös elävä kirkko -ryhmällä on ehdokkaita Messukylän seurakunnassa.

Ruotsalaisessa seurakunnassa päädyttiin sopuvaaliin, sillä ehdokkaita oli yhtä paljon kuin paikkojakin sekä seurakuntaneuvostoon (8) että yhteiseen kirkkovaltuustoon (2)

Vaalikone

Seurakuntalaiset pääsevät pohtimaan omia ehdokasvalintojaan, kun seurakuntavaalien vaalikone aukeaa 10. lokakuuta. Äänioikeutettuja vaaleissa ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet kirkon jäsenet.

Seurakuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 20. marraskuuta, ja ennakkoäänestys on 8.–12. marraskuuta.

Vaalilautakunta hyväksyy lopullisesti ehdokaslistat lokakuun alussa, siihen asti ehdokastiedot ovat vahvistamattomia. Valitsijayhdistysten ja ehdokkaiden numerot ja virallinen järjestys selviävät 3.10.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut