Mitä Woltin palkkiomallin muutos tarkoittaa? Suomen maajohtaja vastaa lähettien huoleen tulojen romahtamisesta

Kymmenet Woltin lähetit turhautuivat yhtiön uuteen palkkiomalliin ja lähtivät kadulle osoittamaan mieltään Tampereella maanantaina. Yhtiön maajohtajan mukaan uudessa mallissa palkkiot jakautuvat lähettien kesken tasapuolisemmin.

Kuljetuspalveluja välittävän teknologiayhtiö Woltin lähetit osoittivat mieltään Tampereen keskustassa maanantaina, sillä he kokivat, että yhtiön uusi palkkiomalli on johtanut heidän tulojensa romahtamiseen.

13.9. 19:20

Aamulehti

Useat kymmenet teknologiayhtiö Woltin kautta töitä tekevät ruokalähetit osoittivat Tampereella mieltään yhtiön uutta palkkiomallia vastaan maanantaina.

Heidän mukaansa 5. syyskuuta voimaan astunut palkkiopolitiikan muutos Tampereella on johtanut heidän tulojensa romahtamiseen.

Woltin Suomen maajohtaja Henrik Pankakosken mukaan palkkiomallin uudistuksella ei pitäisi olla suurta muutosta lähettien keskimääräiseen palkkiotasoon.

”Tuntuu, että tässä on kyse väärinkäsityksestä. Viestintämme aiheen tiimoilta olisi pitänyt olla parempaa.”

Toive vastikään Tampereella voimaan astuneen mallin kaltaisesta uudistuksesta on tullut itse läheteiltä, sanoo Pankakoski.

”Ajatuksena oli tuoda tähän sellaisia elementtejä, mitä meidän lähettikumppanimme ovat ympäri Suomea toivoneet.”

Uusi malli on hänen mukaansa parempi ja reilumpi kuin aikaisempi, ja palkkiot jakautuvat nyt tasapuolisemmin.

Lue lisää: Raivostuneet Wolt-lähetit osoittivat mieltään Tampereella yhtiön uutta palkkiomallia vastaan – ”Joudumme käytännössä tekemään ilmaista työtä”

Kilometrikorvauksiin muutoksia

Wolt-lähettien tulot muodostuvat pitkälti kuljetuskohtaisesta peruspalkkiosta sekä kuljetusmatkan kilometrikorvauksista eli niin kutsutusta etäisyyskompensaatioista.

Suurin ero uudessa palkkiomallissa entiseen on se, miten kilometrikorvauksen perusteena oleva etäisyys lasketaan. Aikaisemmin korvaus maksettiin linnuntie-etäisyyden, nyt todellisen ajetun matkan perusteella.

Lähetit ovat Pankakosken mukaan toivoneet juuri tällaista muutosta, sillä todellinen matka ja siten palkkio on usein suurempi kuin matka linnuntietä pitkin esimerkiksi vesistöjen vuoksi.

Myös itse kilometrikorvausten määrää muutettiin uudistuksessa. Etäisyyskompensaatiota aletaan maksaa uudessa mallissa jo lyhyemmällä matkalla, mutta aiempaa pienempänä, koska ajettujen kilometrien määrä on linnuntie-etäisyyttä suurempi.

Kokonaisuudessaan kilometrikorvaukset tulevat uudistuksenkin myötä pysymään Pankakosken mukaan noin samalla tasolla.

”Jonkun yksittäisen lähetin kohdalla saattaa olla pieniä eroja. Jos sattuu jatkossa hyväksymään enemmän pidempiä kuljetuksia kuin lyhyitä, siinä saattaa olla pieni negatiivinen muutos.”

Lyhyemmillä matkoilla tulot voivat sen sijaan kasvaa.

Jos lähetti esimerkiksi kuljettaa kolme kuljetusta kerralla Tampereen keskustasta Vuorekseen, ennen uudistusta hän sai kolmen kuljetuksen peruskorvausten lisäksi kaikkien kolmen tilauksen kilometrikorvaukset erikseen linnuntietä pitkin mitattuna.

Kilometrikorvauksia maksettiin aikoinaan 1,72 euroa kilometriltä 1,5 kilometrin linnuntiematkan jälkeen.

Uudistuksen myötä Wolt maksaa 0,5 euroa ajetulta kilometriltä, mutta jo 300 metrin jälkeen.

Pitkät kuljetusmatkat eivät välttämättä enää kannata

Pitkään Wolt-lähettinä Tampereella toiminut Miikka Leskinen kertoo, että kokonaisuudessaan uudistus tarkoittaa tulotason laskua ainakin pidempää matkaa tekeville läheteille.

”Kokemukseni on se, että tulot ovat nykyään huomattavasti pienemmät kuin ennen uudistusta.”

Tuloja hän on saanut esimerkiksi kuvatun Vuores-esimerkin kaltaisista ”bundle-task” -keikoista, joissa viedään useampi lähetys kerralla.

”Pitkien matkojen palkkiot ovat pudonneet jopa puoleen tai kolmasosaan.”

Pidemmillä matkoilla merkittävä osa tulosta syntyy Leskisen mukaan kilometrikorvauksista, joiden määrä on laskenut.

Esimerkiksi 8 kilometrin kuljetuksesta saa uuden mallin myötä saman 4,5 euron peruskorvauksen, mutta vain noin 4 euroa kilometrikorvausta. Matkasta lähetti voi Leskisen mukaan jäädä jopa tappiolle polttoainekustannusten, verojen ja muiden yrittäjämaksujen jälkeen.

Kolauksen tuloihin tuottaa myös se, että esimerkiksi kolmen tilauksen samanaikaisesta viemisestä saa uuden mallin myötä vain yhden kilometrikorvauksen entisen kolmen sijasta.

Kaiken kaikkiaan kolmen tilauksen keikasta keskustasta Vuorekseen sai Leskisen mukaan ennen noin 45 euroa, nyt enää noin 18 euroa.

Keskusta-alueella tilin tekeminen on helpompaa

Olennaista on siis se, kuinka kauas lähetit lähetyksiä kuljettavat ja millä ajoneuvolla. Leskinen arvioi, että keskusta-alueella pyörällä tai sähköpotkulaudalla ansiotaso voi jatkossa olla korkeampi ja autolla pidempiä kuljetuksia tekevien lähettien matalampi.

Keskusta-alueella kilpailu on hänen mukaansa kuitenkin kovaa ja lyhyitä matkoja on vähemmän tarjolla.

Pidemmän matkan lähetyksiä sen sijaan hylätään, koska ne eivät ole taloudellisesti kannattavia, arvioi Leskinen.

Keikkoja on ylipäänsä ollut hänen kokemuksensa mukaan viime aikoina vähemmän, joko vähentyneen kysynnän tai lähettien ylitarjonnan vuoksi.

Leskisen toimeentulolle Wolt-lähetin työ ei ole välttämätöntä. Enemmän häntä huolestuttavat heidän kohtalo, joille lähetin työ on ainoa tulonlähde.

”Heillä voi olla asiat kohta huonosti.”

Lähettien näkemyksiä on kuultu

Uudistuksen myötä lähetit saavat kilometrikorvauksia myös matkasta ravintolalle, mikäli etäisyys on yli 500 metriä. Toisaalta lähettien ravintolassa odottamasta ajasta ei uuden mallin myötä makseta läheteille entiseen tapaan korvausta, sillä Woltin mukaan korvaus sisältyy toukokuussa korotettuun peruspalkkioon.

Syyskuun 5. päivä voimaan astunut palkkiomallin muutos koskee vain Tamperetta. Erilaisia malleja on kokeiltu Henrik Pankakosken mukaan myös muissa kaupungeissa niiden erityispiirteiden perusteella.

”Tavoitteena on tehdä alustasta entistä parempi ja toimivampi kaikille osapuolille pidemmällä aikajänteellä.”

Palkkiomallin uudistuksesta on Pankakosken mukaan käyty lähettien kanssa useita keskusteluja kevään, kesän ja alkusyksyn aikana.

”Olemme järjestäneet muun muassa vapaaehtoisen kaupunkitapaamisen keväällä, missä pyysimme palautetta läheteiltä.”

Tälle viikolle tapaamisia on suunniteltuna vielä lisää, kertoo Pankakoski.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut