Tampere on lisäämässä ydinkeskustan kameravalvontaa huumekaupan ja muiden rikosten vuoksi: ”Iltaisin sinne ei edes uskalla mennä”

Tällä hetkellä Tampereen kaupungin kamerajärjestelmässä on lähes 300 kameraa.

Valvontakameroita aiotaan lisätä Kyttälän alueelle. Arto Grönroosin mukaan huumekauppaa käydään keskellä kirkasta päivää Ankkalammen ympärillä.

10.9. 16:34

Aamulehti

Tampereen keskustaan suunnitellaan asennettavaksi lisää valvontakameroita. Kamerat ovat tulossa Kyttälän kaupunginosaan.

Taustalla on perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite, joka tulee yhdyskuntalautakunnan käsittelyyn ensi tiistaina 13. syyskuuta. Aloitteen mukaan kamerat tarvitaan kitkemään alueella rehottavaa huumekauppaa.

Aloitteen on pannut alulle kaupunginvaltuutettu Arto Grönroos (ps). Hän kertoo saaneensa asukkailta palautetta, jonka mukaan huumeiden myynti on lisääntynyt ”räjähdysmäisesti” Ankkalammella, Koskipuistossa ja Tuomiokirkon puistossa.

”En uskonut sitä ja lähdin itse katsomaan. Ihan hirveää – keskellä kirkasta päivää oli jengit täsmällisesti Ankkalammen ympärillä ja aikamoinen kuhinaa”, Grönroos kertoo.

Tampereella on noin 300 valvontakameraa.

Grönroosia huolestuttaa erityisesti se, että alueella liikkuu paljon lapsia ja nuoria. Lähistöllä sijaitsee kouluja ja Pikku Kakkosen leikkipuisto.

”Eikä tee hyvää meidän turismille, kun jengit pyörii siinä. Iltaisin sinne ei edes uskalla mennä.”

Grönroosin laatiman aloitteen mukaan jengit ovat pelotelleet ja häätäneet iäkkäitä pois Ankkalammen ympäristöstä. Hotelli Tammerin asiakkaat välttelevät aluetta.

Grönroos uskoo, että näkyville paikoille asetetut kamerat auttavat ehkäisemään ongelmaa.

Kameroita valvoo poliisi

Kaupunki kysyi poliisin näkemystä valvontakameroiden lisäämisestä. Poliisin mukaan huumeita myydään lähes joka puolella keskustaa, mutta yhtenä painopisteenä on Kyttälän seutu.

Tällä hetkellä Tampereen kaupungin kamerajärjestelmässä on lähes 300 kameraa. Luku sisältää yleisten alueiden valvontakameroita, tieliikennekameroita, raitiotien reitillä ja pysäkeillä olevia kameroita sekä satamissa olevia valvontakameroita.

Kamerajärjestelmän käyttöliittymä ja tallennin ovat poliisin tiloissa, joten poliisi voi käyttää kameroita sekä rikosten ennaltaehkäisyssä että niiden selvityksessä ja tutkinnassa.

Poliisin mukaan yleisten alueiden valvontakameroiden lisääminen Kyttälän alueelle ennaltaehkäisisi huumausainerikosten lisäksi muita rikoksia ja häiriöitä alueella sekä auttaisi rikosten selvittämisessä.

Aloitteen päätösehdotuksen mukaan Kyttälän alueelle lisätään yleisten alueiden valvontakameroita. Ensin tehdään suunnitelma kameroiden sijoituspaikoista sekä vaadittavasta sähkö- ja tietoliikennetekniikasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut