Miksi Ratinan stadionin valot palavat päivällä? – Näin Tampereen kaupunki vastaa Aamulehden lukijoiden ihmettelyyn

Yhteydenottojen mukaan stadionin valot ovat palaneet päivällä esimerkiksi Ilveksen kotipelipäivinä ja samoin tänään maanantaina.

Aamulehden lukija lähetti uutisvinkkinsä mukana valokuvan, joka on otettu hänen mukaansa maanantaina 5. syyskuuta kello 12.28.

5.9. 19:30

Aamulehti

Tampereen Ratinan stadionin valot palavat välillä myös päivällä, vaikka sähköä pitäisi säästää. Aamulehteen yhteyttä ottaneet lukija kysyvät, miksi näin on?

Yhteydenottojen mukaan stadionin valot ovat palaneet päivällä esimerkiksi Ilveksen kotipelipäivinä ja samoin nyt maanantaina 5. syyskuuta.

Tampereen kaupungin liikuntapäällikkö Jari Tolvanen kertoo, että valot on velvoitettu pitämään stadionilla päällä sekä maajoukkueiden harjoitellessa että pelatessa. Hän sanoo, että valot ovat toisinaan päällä myös televisioinnin vuoksi.

”Myös Ilveksen pelipäivinä pitää olla valot päällä. Emme voi sille mitään. Se on säännöissä. Tässä sähkötilanteessa se on tietysti vähän hassua”, hän sanoo.

Taustalla ovat Euroopan jalkapalloliitto Uefan määrittelemät stadionvaatimukset, joihin kuuluu määräyksiä myös valaistuksesta.

Ratinan stadionilla pelataan tiistaina MM-karsintaottelu Suomen ja Ruotsin välillä. Molempien maiden maajoukkueet harjoittelivat stadionilla maanantaina päivällä, minkä vuoksi valot olivat päällä. ”Harjoituksissa on oltava samat olosuhteet kuin pelissä”, Tolvanen sanoo.

Hän sanoo, että valoja ei polteta koskaan huvikseen, vaan niiden päällä olemiseen on aina jokin syy.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut