Tampereella järjestetään neljän päivän koulutus tarjoilijaksi haluaville – Kouluttaja: ”Näin saa lyhyemmälläkin koulutuksella jalkaa oven rakoon”

Sesonkitarjoilijakoulutuksessa oppitunnit painottuvat käytännön harjoitteluun.

Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen järjestämässä koulutuksessa opetellaan muun muassa lautasten kantoa pöytiin ja pois pöydistä sekä erikoiskahvien tekemistä. Kuva on Torni-hotellin ravintolasta tältä keväältä.

3.9. 7:17

Aamulehti

Tampereella järjestetään 13.–16. syyskuuta koulutus, joka valmistaa neljässä päivässä tarjoilijan työhön.

Koulutuksen järjestää Tampereen aikuiskoulutuskeskus ja se on nimeltään sesonkitarjoilijakoulutus. Paikkoja on 15.

Vastuukouluttaja Tapio Määttänen kertoo, että taustalla vaikuttaa huutava pula alan työntekijöistä.

”Kyllä tämä on lähtenyt työnantajista. He tarvitsevat pikaisesti työvoimaa, ja näin saa lyhyemmälläkin koulutuksella jalkaa oven rakoon.”

Oppitunnit painottuvat käytännön harjoitteluun. Tunneilla käydään läpi kassakoneen käyttöä, lautasten kantamista pöytään ja erikoiskahvien tekemistä. Asiakkaiden kanssa toimiminen on isossa osassa. Kurssilla puhutaan myös viineistä ja oluista, ja opetellaan tekemään tavanomaiset drinkit.

Koulutuksen ohessa voi suorittaa hygienia- ja anniskelupassin.

”Annamme valmiuksia ihan ruokaravintoloihin ja kahviloihin, emme niinkään pikaruokaloihin, vaikka toki niihinkin liittyvää käydään läpi.”

Haku työpaikan kautta

Koulutukseen ei vaadita pohjakoulutusta. Määttäsen mukaan tarkoitus ei ole suorittaa neljässä päivässä tarjoilijan ammattitutkintoa, vaan käydä läpi työn perusteet. Koulutukseen osallistuneet saavat todistuksen.

”Koulutuksen jälkeen voi alkaa tehdä avustavia tehtäviä ravintolassa ja oppia siellä lisää.”

Sesonkitarjoilijakoulutukset eivät ole avoimessa haussa, vaan työnantajat voivat hankkia paikkoja työntekijöilleen. Määttäsen mukaan työnantajan ei tarvitse olla ravintola tai kahvila, vaan koulutukseen voi päästä esimerkiksi henkilöstövuokraus­yrityksen kautta.

Kaikki saivat työpaikan

Sama koulutus järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä. Siitä jäi Määttäsen mukaan äärimmäisen hyvä kokemus.

”Kaikki työllistyivät ja ovat kuulemma edelleen jatkaneet. Ei tämän parempaa palautetta voi tullakaan."

Tampereen aikuiskoulutuskeskus suunnittelee järjestävänsä koulutuksia jatkossa etenkin kesä- ja pikkujoulusesonkeja silmällä pitäen, jolloin tekijöiden tarve ravintola-alalla kasvaa.

Tulossa on marraskuussa vastaavanlainen neljän päivän koulutus keittiötehtäviin. Tavoitteena on työllistyä keittiötehtäviin esimerkiksi pikaruokaloihin tai muihin ravintoloihin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut