Huomasitko tämän? Ajokaista suljettiin Tampereen ytimessä maanantaina ja työt jatkuvat kaksi viikkoa – näin Ratapihankadulla kuljetaan nyt

Kaista on suljettu Ratapihankadulla välillä Väinölänkatu–Vellamonkatu. Vieressä on Jatkeen työmaa, ja sulku johtuu siellä tehtävistä töistä.

Ratapihankadun liikennejärjestelyt alkoivat heti elokuun 1. päivä. Kuvassa näkyy, miten Nokia-areenan suuntaan menevä kaista on suljettu liikennemerkein.

1.8. 17:55

Aamulehti

Tampereen Ratapihankadun Jatkeen työmaan puoleinen kaista on suljettu Väinölänkadun ja Vellamonkadun välillä. Katu on sulun ajan yksisuuntainen, jolloin ajosuunta on etelästä pohjoiseen.

Jatkeen projektinjohtajan Rauno Kulmalan mukaan kaista on suljettu elokuun ensimmäisen ja toisen viikon ajan.

Elokuun ensimmäisellä viikolla tiejärjestelyt johtuvat siitä, että Jatkeen työmaalla nostetaan teräspontteja ylös maasta.

”Pontit ovat toistakymmentä metriä pitkiä, ja se on vaarallista työtä. Kone vie niin paljon tilaa, kun se kääntyy, että tarvitsemme toisen kaistan pois käytöstä”, Kulmala kertoo.

Elokuun toisella viikolla työmaan kohdalle aletaan tehdä kaukolämpöliittymää, jolloin kaista pidetään myös kiinni.

Ratapihankadulla on kaksi viikkoa pätkä, joka on yksisuuntainen. Työt alkoivat 1. elokuuta ja samalla kaista suljettiin

Ratapihankadun noin korttelin pituinen tieosuus on kaksi viikkoa yksisuuntainen työmaatöiden takia.

Lue lisää: Yli 40 miljoonan euron toimistokortteli nousee radan varteen Tampereella – Tältä näyttää punatiilinen rakennus, joka muuttaa maisemaa keskeisellä paikalla

Tarkennus 1.8.2022 kello 18.34: Tarkennettu toisen kuvan kuvatekstiin, mikä osuus on suljettu kaksi viikkoa työmaan takia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut