Tampereen Rantatunnelissa on kesän aikana ajettu laittomasti sähköpotkulaudoilla ja silloin alkaa kuulutus soida: ”Onneksi eivät ruuhka-aikaan ole sinne osuneet”

Liikenneoperaattorille ei tule mieleen tilanteita, joissa sähköpotkulautailijat olisivat aiheuttaneet konkreettisen vaaratilanteen. Kuitenkin Fintrafficin mukaan jo pieni häiriötilanne voi johtaa tunnelissa vakavaan vaaraan.

Tampereen Rantatunnelissa on ajettu kesällä viikonloppuöisin sähköpotkulaudalla. Kuva otettu marraskuussa 2020.

25.7. 6:00

Aamulehti

Tampereen Rantatunnelissa on kesän aikana ajettu sähköpotkulaudoilla.

Poliisi ja liikenteenohjausyhtiö Fintraffic muistuttavat tiedotteessaan, että maantietunnelit kuuluvat vain moottorikäyttöisille ajoneuvoille, eivätkä esimerkiksi kevyelle liikenteelle. Niiden mukaan tunnelit ovat kaikkein turvallisuuskriittisin osuus, jossa pienikin häiriötilanne voi johtaa vakaviin vaaratilanteisiin.

Kevyt liikenne voi saada liikennevirhemaksun maantietunneleissa ajamisesta. Sen perusteena voi olla jalankulku ja pyöräily moottoritiellä tai moottoriliikennetiellä olevassa tunnelissa tai liikkuminen tunnelissa, jossa jalankulku ja pyöräily on erikseen kielletty liikennemerkillä.

Lue lisää: Tässä ovat Tampereen liikenteen 10 ärsyttävintä paikkaa – Yli 300 lukijaa kertoo mielipiteensä: yksi risteys on ylivoimaisen hankala, ja syynä on ratikka

Jalankulkijalle ja pyöräilijälle voidaan määrätä liikennevirhemaksun sijaan sakko liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, jos teko aiheuttaa vaaraa toisen ihmisen turvallisuudelle.

Ajeluita viikonloppuöisin

Fintrafficin liikenneoperaattorin Ilmari Laineen mukaan kesän aikana Rantatunneliin on eksynyt muutama sähköpotkulautailija kuukaudessa. Ajot ovat painottuneet viikonloppuöihin. Tammerfest tai muut tapahtumat eivät ole hänen mukaansa suuremmin näkyneet ajojen määrässä.

Fintrafficin tiedotteen mukaan Suomessa kesän aikana maantietunneleissa laittomasti liikkuneet ovat olleet nuoria ihmisiä. Laineen tiedossa ei ole, että Tampereella olisi esimerkiksi häiritty tunneleissa olevia kameroita.

Fintraffic saa keskukseen tiedon heti, jos tunneleissa tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

”Eipä niille nyt hirveästi tietenkään voi. Kuulutetaan poistumaan tunnelista. Yleensä ne ajavat tietenkin tunnelin läpi. Onneksi eivät aja autokaistalla vaan pysyvät reunassa.”

Hänelle ei tule mieleen, että sähköpotkulautailijat olisivat aiheuttaneet konkreettisia vaaratilanteita. Se johtuu siitä, laittomat ajelut ovat tapahtuneet yöaikaan, kun liikenne on hiljaista.

”Onneksi eivät ruuhka-aikaan ole sinne osuneet. Eivät varmaan uskalla mennäkään”, Laine tuumii.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut