Jari Ahjoharju johtaa nyt koko Visit Tamperetta – Haluaa panostaa uudessa roolissaan etenkin kahteen asiaan: ”Sitä oppia on tietenkin mukava tuoda tänne”

Jari Ahjoharju aloitti Visit Tampereen toimitusjohtajana 1. heinäkuuta. Ahjoharju kehuu Tamperetta kaupungin ja luonnon yhdistämisestä, jota voisi hyödyntää matkailijoiden houkuttelemisessa enemmän.

Jari Ahjoharju on siirtynyt heinäkuussa Visit Tampereen matkailujohtajan tehtävistä toimitusjohtajan paikalle. Ahjoharju kuvattiin huhtikuussa 2022.

7.7. 6:00

Aamulehti

Jari Ahjoharju siirtyy Visit Tampereen uudeksi toimitusjohtajaksi matkailujohtajan paikalta. Hän on aloittanut tehtävässään 1. heinäkuuta. Entinen toimitusjohtaja Harri Airaksinen siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.

Uudessa tehtävässään Ahjoharju haluaa panostaa etenkin kahteen asiaan Tampereella: kansainvälistymiseen ja yritysyhteistöihin. Hän toivoo, että Tampereelle saataisiin vielä enemmän kansainvälisiä matkailijoita. Yritysten osalta hän haluaisi tukea nykyisten paikallisten yritysten kasvua, mutta saada myös uusia yrittäjiä Tampereelle.

Ahjoharjun mukaan Tampereella on hyvät puitteet kansainvälisten matkailijoiden houkutteluun. ”Tänne on helppo tulla, varsinkin kun nyt Air Balticilla on suoria lentoyhteyksiä. Myös Helsingistä pääsee helposti junalla tai autolla.”

Sijainnista kaikki hyöty

Koronarajoitusten poistuttua kansainvälisiä matkailijoita Tampereelle voisi tuoda myös paikalliset tapahtumat sekä yritys- ja kongressimatkat. Ahjoharjun mielestä Tampereen sijaintia kahden suuren järven kupeessa kannattaisi hyödyntää vielä enemmän.

”Tampere on harvoja paikkoja Suomessakin, missä on pystytty yhdistämään kaupunki ja luonto. Meillä on paljon hyviä hotelleja ja ravintoloita, mutta kuitenkin kaksi isoa järveä aivan kaupungin vieressä”, Ahjoharju sanoo.

Uudessa tehtävässä toimitusjohtajana on ollut helppoa aloittaa, koska firma ja sen ihmiset ovat Ahjoharjulle entuudestaan tuttuja. Hän mainitsee, että kokemusta niin julkiselta kuin yksityiseltä puolelta myös löytyy, esimerkiksi Finnair-konsernista ja Linda Linen toimitusjohtajan tehtävistä.

”Aikaisemmin olen ollut töissä Visit Finlandilla, jossa opin tuntemaan koko maata ja kansainvälisyyttäkin. Sitä oppia on tietenkin mukava tuoda tänne.”

Lue lisää: Tampereella tavoitellaan 600 miljoonan tuloja matkailusta – vetonauloina tapahtumat, saunat ja järviristeilyt

Lue lisää: Tässä syyt, miksi Tampere on nyt erittäin houkutteleva matkakohde – Matkailujohtaja kertoo kaupungin kovimmat valttikortit: ”Ne kiinnostavat kaikkia”

Lue lisää: Näistä maista turisteja nyt houkutellaan Tampereelle: ”Harvoja maita, joissa voidaan kehua, että Suomessa on halpaa”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut