Henkilöauto syttyi palamaan kesken ajon kolmostiellä Tampereella – Liikenne ruuhkautui Lakalaivassa

Auto oli palanut käyttökelvottomaksi jo, kun pelastuslaitos saapui paikalle.

Liikennekameran kuva näyttää ruuhkan, joka ulottuu onnettomuuspaikalta Lakalaivan eritasoliittymään asti. Kuva on otettu liittymästä Helsingin suuntaan.

12.6. 13:03 | Päivitetty 12.6. 14:06

Aamulehti

Henkilöauto syttyi palamaan kesken ajon kolmostiellä Tampereella sunnuntaina iltapäivällä. Onnettomuuden takia yksi ajokaista oli pois käytöstä noin tunnin ajan.

Onnettomuus sattui kello 13 aikaan noin kilometri Ikeasta Hämeenlinnaan päin ajettaessa. Liikenteelle aiheutui haittaa Hämeenlinnan suuntaan. Paikan ohi ajanut Aamulehden uutispäällikkö Saara Tunturi kertoi, että autojono ulottui lähes Lakalaivan eritasoliittymään asti.

Päivystävä palomestari Sami Niittyniemi Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksesta kertoo, että kello 14 aikaan palanut auto oli hinattu pois ja pelastuslaitos siivosi palojälkiä tiestä.

Niittyniemen mukaan auton konepellin alta oli ensin alkanut tulla savua, jonka jälkeen auto oli pysähtynyt tien sivuun. Kuljettaja oli itse hälyttänyt palokunnan, kun auto oli syttynyt liekkeihin.

Auto oli palanut käyttökelvottomaksi jo, kun pelastuslaitos saapui paikalle.

Onnettomuuden syystä ei tällä hetkellä ole tietoa. Onnettomuus ei vaatinut henkilövahinkoja.

Tältä autoletka näytti vähän ennen Ikeaa Hämeenlinnan suunnasta tultaessa.

Tämä oli päivittyvä uutinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut