Manse Pride -viikko huipentui marssiin ja pääjuhlaan

Manse Pride -viikko huipentui pääjuhlaan Tampereen Sorsapuistossa. Paikalla marssilla ja juhlassa oli arviolta ainakin kolme tuhatta ihmistä.

Manse Pride -viikko huipentui lauantaina Sorsapuistoon, missä järjestettiin viikon pääjuhla. Paikalla oli arviolta tuhansia ihmisiä.

11.6. 14:40 | Päivitetty 11.6. 15:59

Aamulehti

Manse Pride -viikko huipentuu nyt lauantaina marssiin läpi Tampereen keskustan ja pääjuhlaan, joka järjestetään Sorsapuistossa.

Sisä-Suomen poliisi tiedotti lauantai-iltapäivällä, että kulkue sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti, mutta aiheutti liikenteelle häiriötä Itsenäisyydenkadun suuntaan ajettaessa sekä idästä että lännestä. Liikenne oli vielä kello 15.30 aikaan suljettu Rautatienkadulta Itsenäisyydenkadun suuntaan.

Hieman ennen neljää iltapäivällä poliisi tiedotti, että kulkue on perillä Sorsapuistossa ja liikenne palautuu normaaliksi. Kulkueessa oli arviolta tuhansia osallistujia. Poliisi kertoi, että se jatkaa tapahtuman turvaamista Sorsapuistossa tapahtuman loppuun asti.

Kulkue kulki reitillä Koskipuisto–Rongankatu–Vellamonkatu–Tammelan puistokatu–Yliopistonkatu–Sorsapuisto. Kulkue oli liikenteessä yli tunnin.

Pride-viikon tärkein sisältö on järjestäjien mukaan arjen yhdenvertaisuustekojen lanseeraaminen. Pride-viikon teema on: ole totta Tampereella.

Viikon järjestelyistä ovat vastanneet Sinuiksi ry ja Tampereen kaupunki ja lisäksi mukana on myös paljon muita toimijoita.

Pääjuhlassa lausutaan Tampereen sateenkaarijulistus ja Sorsapuistossa on esimerkiksi drag-show ja rapduo Sofa.

Värikkäisiin asuihin pukeutuneet osallistujat kulkivat läpi Tampereen keskustan Sorsapuistoon.

Päivitys 11.6.2022 kello 15.30: Artikkeliin on päivitetty poliisin tieto suljetusta tieosuudesta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut