Tampereen keskustan puhtaanapitoon kaivataan lisärahaa – erityisesti nämä alueet keräävät roskaa keskustassa

Tampereen Infra esittää, että keskustan alueiden siivoamista tehostettaisiin. Mutta mistä rahat muutokseen?

Tullintori on yksi alue, jonka siivouksen tehostamista toivottaisiin. Perjantaina 3. kesäkuuta alueella lojui jos jonkinlaista pientä roskaa.

4.6. 7:05

Aamulehti

Tampereen keskustan puhtaanapitoluokituksia esitetään päivitettäviksi kaupungin kasvamisen vuoksi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Tamperelainen.

”Viimeksi luokitukset on päivitetty vuonna 2013. Sen jälkeen on tullut muun muassa ratikka ja monia muitakin muutoksia toiminta-alueisiin, jonka takia luokitukset kaipaavat päivittämistä”, kertoo Tampereen Infran projekti-insinööri Reijo Lahtinen.

Muun muassa rautatieasemaa, Näsinpuistoa, Eteläpuistoa, Santalahtea, Emil Aaltosen puistoa, Metson aluetta, Nalkalantorin aluetta sekä Tullintoria esitetään nostettavaksi korkeimpaan mahdolliseen puhtaanapitoluokkaan. ”Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että alueiden siivous tehostuisi seitsemään päivään viikossa, jotta ne säilyisivät roskattomina ja puhtaina”, Lahtinen selventää.

Hänen mukaansa kyseisten alueiden luokitusta on tarvetta nostaa, sillä ne ovat paikkoja, joissa liikkuu paljon ihmisiä ja järjestetään paljon tapahtumia.

”Muun muassa rautatieaseman roskaisuudesta on tullut paljon palautetta etenkin sinä aikana, kun ratikkaa on rakennettu. Se on yksi kohde, johon kannattaisi satsata, jotta kaupunki näyttäytyisi siistinä turisteille ja asukkailleen”, Lahtinen painottaa.

Tämä on valitettavan yleinen näky Tampereen keskustassa etenkin viikonloppuisin. Kuva otettu perjantaina 3. kesäkuuta 2022.

Kun kävelee tarkkaavaisena Tampereen keskustassa, löytää kaduilta kaikenlaista roskaa.

Kuka maksaa?

Tampereen Infran mukaan luokitusten nostamista varten kaivattaisiin kuitenkin lisää rahaa kaupungilta. Lahtisen mielestä lisärahaa tarvittaisiin muun muassa urakointiin ja uusiin tarvikkeisiin. ”Esimerkiksi viikonlopuille pitäisi palkata yrityksiä tyhjentämään alueiden roskiksia. Myös uusia roskakoreja täytyisi ostaa.”

Kaupungin talousjohtaja Jukka Männikön mukaan Infran toive on kuultu. Asiaa käsiteltiin viimeviikkoisten kehysneuvottelujen yhteydessä, jossa kuultiin kaupungin eri palvelualoja.

”Tarvetta kunnossapidon parantamiselle kyllä on, ihan jo pelkästään teiden talvihuollon takia. Iso kysymys onkin se, kuinka kohentaminen tehdään: kohdennetaanko siihen lisää rahaa ulkoa vai tulisiko se talousalueen sisältä?”

Talousjohtajan mielestä parasta olisi, jos lisärahat saataisiin nipistettyä jo olemassa olevista varoista.

”Olisi hyvä, että tarvittaisiin mahdollisimman vähän rahoitusta ulkopuolelta, mielellään ei ollenkaan. Olen varma, että tarvittavat lisärahat löytyvät joko puhtaanapidon määrärahoista tai jonkun toisen alan sisältä. Tämä on kuitenkin menoja lisäävä juttu.”

Männikön mukaan asiasta päätetään viimeistään elokuussa, jolloin talousarvion kehys esitellään.

Siisteyden tehostamista toivotaan myös rautatieaseman läheisyyteen.

Kulut kasvavat

Kaupungin puhtaanapitoon on budjetoitu tälle vuodelle noin 17 miljoonaa euroa.

”Eli suurin piirtein saman verran kuin viime vuonnakin. Se ei ole kokonaisbudjetin suurin kuluerä, mutta kuitenkin merkittävä summa rahaa. Tällä hetkellä kaupungin nettomenot ovat noin 1,4 miljardia euroa”, talousjohtaja kertoo.

Hän uskoo, että puhtaanapitoon käytetty summa kasvaa tulevaisuudessa väistämättä kaupungin laajenemisen myötä.

”Sekä uutta että vanhaa ympäristöä pitää ylläpitää. Ja kun energian ja materiaalien hinnat nousevat ja inflaatio kasvaa, vaikuttavat nekin varmasti tähänkin kustannukseen.”

Jääkiekon MM-kisat kasvattivat tämän vuoden puhtaanapitokustannuksia arvioilta noin 30 000–50 000 euron verran.

”Miksi pitää roskata”

Keskustan roskaisuuden huomaa etenkin viikonloppuaamuisin, jolloin kaduilta löytyy jos jonkinlaista pitsalaatikkoa ja käärepaperia. Talousjohtajan mukaan on älytöntä, että kaupungin rahaa joudutaan käyttämään kasvavissa määrin roskien siivoamiseen.

”En ymmärrä, miksi pitää roskata kaupungilla, kun eihän kukaan kotonakaan sotke tuolla tavalla. Se on niin typerää kuin olla ja voi. En tiedä, millä ilveellä ihmisten päähän saisi taottua sen, että roskaisuus syntyy jokaisen omasta toiminnasta.”

”Ehkä jokin positiivinen siisteyskampanja olisi paikallaan”, Männikkö miettii.

Myös Metson alue on ongelmallinen siisteyden kannalta. Kuva on otettu perjantaina 3. kesäkuuta 2022.

Lue lisää: Ensikokemusten mukaan Tampereen keskustan tehostettu siivous toimii – ”Koko kesä mennään aika haipakkaa”

Lue lisää: Tamperelaiset Selina Ahonen, 8, ja Bella Alanen, 8, tuskastuivat roskanpaljouteen ja ryhtyivät toimeen: ”Kuinka vaikeaa on viedä roskat roskiin?”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut