Yksi peltikolari pisti jälleen koko Tampereen liikenteen sekaisin – Kysyimme kaupungilta, miksi näin kävi taas

Tampereen liikenneongelmia yritetään kaupungin suunnittelupäällikön mukaan ratkaista isoilla hankkeilla, kuten kaistojen ja ratikkalinjojen lisäämisellä.

Tältä rantaväylällä Santalahden kohdalla näytti peltikolarin jälkeen keskiviikkona 1. kesäkuuta iltapäivällä kello 16 aikaan.

2.6. 16:10 | Päivitetty 2.6. 17:10

Aamulehti

Pahimpaan iltaruuhka-aikaan Tampereen Rantaväylällä keskiviikkona tapahtunut peltikolari heijastui laajasti koko keskustan liikenteeseen. Rantaväylällä jonon pää ulottui Teiskontien rampille vanhan Tekun risteykseen ja keskustan suunnassa Mustaanlahteen saakka. Rantatunneliin pääsyä jouduttiin sääntelemään. Liikenne eteni matelemalla.

Miten voi olla mahdollista, että yksi kolari saa koko kaupungin kiinni? Kysyimme asiaa Tampereen liikennejärjestelmän suunnitteluyksikön päällikkö Ari Vandellilta.

Lue lisää: Kuvat ja video: Neljän auton peräänajo ruuhkautti pahasti Tampereen Rantaväylää ja haittasi laajasti koko keskustan liikennettä – Ruuhkaa myös läntisellä kehätiellä

Miten näin pääsi käymään?

”Meidän katuverkkomme on sen verran herkkä. Hyvin nopeasti tulee ketjureaktioita. Onnettomuus tapahtui juuri pullonkaula­kohdassa. Jos tuosta ei pääse läpi, ei muuallakaan pääse.”

Miten ongelman voisi ratkaista?

”Isoja hankkeita on teossa, jotka valmistuttuaan helpottavat tilannetta. Rantaväylälle tulee lännen suuntaan kolmas ajokaista, Paasikivenkadulle palautuu 2+2 ajokaistaa, Sepänkadun silta avataan, ratikkalinja valmistuu vuonna 2023 Santalahteen ja vuoden 2024 loppupuolella Hiedanrantaan ja lähijunavuoroja lisätään Nokialle. Eivät nämä kokonaisongelmaa varmastikaan poista, mutta vaihtoehdot ovat vähissä. Kaistoja ei ole kauheasti tarjolla.”

Lue lisää: Raitiotien länsiosan rakentaminen etenee osittain jopa etuajassa – katso tästä jutusta, millaisia poikkeusjärjestelyjä työmaa aiheuttaa

”Onnettomuus sattui työmaa-alueella. Omat havaintoni sieltä ovat sen suuntaisia, että oikea kaista kulkee rajoitusten mukaisesti 50:tä ja vasemman puoleinen vetää ihan muuta nopeutta. Jos tulee kaistanvaihtoa tai muuta, käy hassusti. Muutaman kerran on keskusteltu, miten valvontaa voisi lisätä tuohon. Työmaa-aikaisia rajoituksia ei kauhean hyvin noudateta. Jos kaikki ajaisivat 50:tä, uskon, että tämän tyyppiset onnettomuudet voisivat vähentyä.”

Ei kai ajonopeuksien noudattaminen kuitenkaan ruuhkia poista?

”Kyllähän ne (ajokaistat) täynnä on, mutta liikenne on sujunut kohtuullisesti. Kun rakennustyömaa saadaan pois ja kolme kaistaa menee Lielahden suuntaan, se helpottaa.”

Onko nykyinen liikennemäärä liian suuri Tampereelle?

”Ei se normaalitilanteessa ole. Se on häiriöherkkä keskiviikon kaltaisille onnettomuuksille.”

Voivatko ruuhkat uhata jopa huoltovarmuutta? Voiko käydä niin, ettei ambulanssi pian pääse kohteeseen?

”Teoriassa kaikki voi olla mahdollista. Tällä hetkellä tilanne on haastava. Liikennemäärä on kasvanut, se lisää riskejä koko ajan. Pääasiassa tähän asti on sujunut ihan hyvin.”

Kun liikennemäärä länteen on niin valtava, olisiko ratikkalinjan rakentamista pitänyt priorisoida keskustan sijaan sinne?

”Matkustajamäärät ovat ihan erilaisia Hervannan suuntaan kuin Lielahden Hiedanrannan suuntaan. Tätäkin on koko ajan mietitty, että missä se nykyinen tarve on tehokkaalle joukkoliikenteelle. Väittäisin, että Hervannan suunnan aloittaminen oli täysin perusteltua. Kiistämätöntä on se, että joka suuntaan ei voi samaan aikaan edetä.”

Korjaus 2.6.2022 kello 16.50: Korjattu Ari Vandellin titteli oikein.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut