MM-finaalia jännitettiin sielläkin, missä ei ole aikaisempina vuosina katsottu kiekkoon päinkään: ”Nyt jos joskus saa laittaa kynttä ristiin”

Keskustorin Vanhan kirkon kellojen luvattiin soivan, jos Suomi voittaa kultaa.

Kiekkofinaali veti Vanhan kirkon täyteen katsojia.

29.5. 21:22

Aamulehti

Raikuvat kannustukset ja kauhun kiljahdukset vuorottelivat Tampereella Keskustorin Vanhassa kirkossa sunnuntai-iltana, kun Suomi ja Kanada kohtasivat jääkiekon MM-finaalissa.

Tampereen seurakunnat oli järjestänyt kirkkoon 4x2 metrin kokoisen ruudun, josta peliä pääsi jännittämään. Ensimmäisen erän aikana kirkko täyttyi kuin jouluaamuna, ja viimeisille ei riittänyt kuin lattiapaikkoja.

Kaupunkiteologi Jiri Santaharju perusteli Kisakirkko-tapahtuman järjestämistä sillä, että kirkon on tärkeä elää tamperelaisten arjessa.

”Joku saattaa tietysti ajatella, mitä tekemistä kirkolla on urheilun kanssa, mutta voittaminen ja häviäminen ovat kaikkien ihmisten elämässä läsnä. Mikään voitto ei ole niin iso, että se pitäisi aina kylläisenä eikä mikään tappio niin iso, etteikö aina voisi aloittaa uudestaan.”

Tulosta seurattiin taululla, jolla tavallisesti on virsien numerot.

Kirkon kisakatsomo järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Sunnuntain peli oli neljäs, jota pääsi kirkossa katsomaan.

”Sanotaan, että suomalaiset katsovat peliä kuin olisivat kirkon penkissä. Nyt siellä istutaan ihan kirjaimellisesti", Santaharju sanoi pelin alla.

Santaharjun mukaan tunnelma on aikaisempinakin pelipäivinä ollut hyvä. Maaleille on taputettu ja hurrattu. Maamme-laulun alkaessa soida on noustu ylös penkeistä.

Kirkon kellot soivat

Ensimmäisten kolmen pelin yhteydessä Vanhassa kirkossa kuultiin kisakonsertti. Sunnuntain kisakatsomoa edelsivät vain kiekkokahvit ja kiekkohartaus.

Onko hartauksissa rukoiltu Suomen voiton puolesta?

”Ei, mutta olemme kannustaneet kaikkia rukoilemaan. Olemme puhuneet pelien aikana ja varsinkin kerran kun olimme tappiolla, että nyt jos joskus saa laittaa kynttä ristiin. Ilmeisesti joku rukoili oikein kovaa, kun maaleja alkoi tulla.”

Finaalipeliltä Santaharju odotti tiukkaa vääntöä, joka päättyy tamperelaisiin kultajuhliin.

”Se olisi hieno kruunu tähän. Jos Suomi voittaa, kirkon kellot soivat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut