Maailman ensimmäinen sairaala­huvipuisto aukeaa Tampereella tällä viikolla – odotettu alue on kuin miniatyyri-Särkänniemi

Uuden sairaalahuvipuiston tarkoituksena on tuoda iloa Tampereen yliopistollisen sairaalan pienille potilaille.

Tampereen yliopistollisen sairaalan pääaulaan aukeaa toukokuussa 2022 sairaalahuvipuisto. Uudessa pääaulan avajaisissa kuvattiin kesäkuussa 2019.

23.5. 5:30

Aamulehti

Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) avataan sairaalahuvipuisto tiistaina 24. toukokuuta. Huvipuiston avaavat Särkänniemi ja Tays. Särkänniemen mukaan kyseessä on maailman ensimmäinen sairaalahuvipuisto.

Tarkoituksena on, että huvipuisto tuo iloa Taysin lasten ja nuorten sairaalan potilaille. Huvipuisto on maksuton. Jo aiemmin on kerrottu, että huvipuisto suunnataan etenkin 3–10-vuotiaille lapsipotilaille ja heidän läheisilleen.

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä kertoi Aamulehdelle joulukuussa, että alueelle ei tule sähköllä toimivia huvipuistolaitteita, vaan omalla voimalla toimivia ratoja sekä leluja ja pelejä.

Lue lisää: Taysiin rakennetaan maksuton sairaalahuvipuisto pienille potilaille – aulassa nähdään muun muassa Särkänniemen klassikkolaitteen uusi versio

”Mahdollisimman Särkänniemen näköinen paikka on tarkoitus toteuttaa miniatyyrikoossa”, Seppälä kuvaili tuolloin.

Puistoa operoi ja siellä tapahtuvaa lastenkulttuuri­toimintaa koordinoi Tampereen Lastenklinikan Tuki ry. Aiemmin toukokuussa Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi yhdistykselle 60 000 euroa laadukkaan lastenkulttuurin ja virtuaali­huvipuisto­elämyksen kehittämiseen ja toteuttamiseen sairaalahuvipuistossa.

Huvipuiston avajaisia vietetään tiistaina kello 14. Tilaisuudessa kuullaan muun muassa avaussanat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajalta Tarmo Martikaiselta ja videotervehdys perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindéniltä (sd.).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut