Tampere saattaa tiukentaa MM-kisakatujen turvatoimia – syynä kaahaus Helsingissä Esplanadilla

Uudehkot pollarit eli sähköiset liikenne-esteet ovat temppuilleet, ja myös niiden toimintakunto on tarkoitus tarkistaa ennen jääkiekon MM-kisoja.

Tuomiokirkonkadusta tulee kisakatu jääkiekon miesten MM-kisojen ajaksi toukokuussa. Kuvassa marraskuinen näkymä kadulle Verkatehtaankadun risteyksen molemmin puolin.

3.5. 13:30

Aamulehti

Tampere aikoo varmistaa tässä kuussa järjestettävien jääkiekon MM-kisojen aikaan, että väkijoukkoihin kohdistuvat riskit jäävät kisakadulla mahdollisimman pieniksi. Varautumisesta kertoi tiistaina ensimmäisenä Yle.

Vastikään Helsingin Pohjoisesplanadilla kolme ihmistä loukkaantui, kun henkilöauto syöksyi vappuaattona ihmisten sekaan.

Lue lisää: Tämä tiedetään Helsingin Pohjoisesplanadin rajusta onnettomuudesta: Kuljettajaa epäillään viidestä rikoksesta, loukkaantuneet päässeet pois sairaalasta

Helsingin välikohtauksen seurauksena jääkiekon MM-kisajärjestelyistä osaltaan vastaava tamperelaisten turvallisuustyöryhmä päätti arvioida vielä tarkemmin, miten Tampereen on järkevää varautua kisakaduksi muuttuvalla Tuomiokirkonkadulla vastaaviin tilanteisiin.

”On pohdittu alkuviikosta, onko meillä tarvetta lisätä valmiutta, ja se käydään läpi lähipäivinä. Poliisi sen ratkaisun viime kädessä tekee”, kertoo johtava palotarkastaja Perttu Mukkala Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

Turvallisuustyöryhmässä on mukana poliisin ja kaupungin edustus. Mukkalan mukaan ratkaisu turvajärjestelyiden tiukennuksista syntyy todennäköisesti tämän viikon aikana, ja ensi maanantain tilannekatsauksessaan työryhmä vielä tarkistaa, että myös Tuomiokirkonkadun turvallisuustilanne on kunnossa.

Todennäköinen ratkaisu Tuomiokirkonkadulle voi palotarkastajan mukaan löytyä siirrettävistä mutta järeistä ajoesteistä: ”Ongelmanahan on, jos joku voi päästä kiihdyttämään suoraa tieosuutta ja saamaan vauhtia ennen väkijoukkoa.”

”Kyseeseen tulevat šikaaniratkaisut tai kapeat portit, joista ajaminen kovaa vauhtia ei ole mahdollista. Käytännössä ne olisivat betoniporsaita tai vastaavia, että joutuisi joko mutkittelemaan tai tähtäämään pienemmästä kolosta”, Mukkala sanoo.

Tuomiokirkonkadulla ajoneuvot eivät muutenkaan ehdi juuri kerryttämään vauhtia. Jääkiekon miesten MM-kisat pelataan 13.–29. toukokuuta, ja niiden ajaksi Tuomiokirkonkatua elävöitetään Kyttälänkadun ja Sorin aukion välisellä osuudella. Kyttälänkadun ja Verkatehtaankadun väliin jäävä osuus on jo nyt kävelykatua.

”Myös Verkatehtaankadun ja Otavalankadun välisestä osuudesta tehdään kävelykatu, joten rännistä tulee kapeampi, kun siihen tuodaan somisteita ja terasseja”, Mukkala huomauttaa.

Lue lisää: Tampereelle tulee kevään MM-kisojen aikaan kaksi uutta kesäkatua: Luvassa "karnevaalitunnelmaa" – Katso suunnitelmat

Otavalankadun risteyksestä Sorin aukiolle johtavan korttelin kohdalla Tuomiokirkonkadun ajosuunta vaihtuu: poikkeusjärjestelyjen ajan siitä voi ajaa pohjoisesta etelän suuntaan.

Täysin Tampere ei voi ajoneuvoliikennettä kisakadun millekään osuudelle estää, muistuttaa palotarkastaja Mukkala.

”Katu toimii edelleen pelastustienä, jolloin meidän pitää päästä siihen tarvittaessa raskaalla kalustolla.”

Nokia-areenan lähistöllä ajoesteiksi on rakennettu kadusta tarvittaessa nousevia pollareita. Mukkalan tietojen mukaan niiden toimintakunto tarkistetaan tällä viikolla.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut