Timo Sirén jonotti neljä tuntia Tampereen pääpoliisiasemalle vain antaakseen sormenjälkensä – Näin vaikeaa on passin hakeminen nyt Pirkanmaalla

Poliisin lupapalvelut ovat ruuhkautuneet pahoin Pirkanmaalla. Esimerkiksi Tampereella pääpoliisiaseman edustalle on muodostunut pitkä jono useana aamuna. Asemalle neljä tuntia jonottanut Timo Sirén törmäsi vierailunsa aikana erikoiseen porsaanreikään.

Lupapalvelut Tampereen pääpoliisiasemalla ovat ruuhkautuneet pahasti. Näin ihmiset jonottivat asemalle torstaina aamulla 21. huhtikuuta.

21.4. 15:54 | Päivitetty 21.4. 19:34

Aamulehti

Tampereen pääpoliisiasemalla lupapalvelut ovat olleet jo pitkään pahoin ruuhkautuneet. Pirkanmaalla asuva Timo Sirén käytti tiistaina neljä tuntia vain antaakseen poliisille sormenjälkensä.

Sirén oli tehnyt passihakemuksen netissä pankkitunnuksilla, mutta poliisiasemalla täytyy käydä tunnistautumassa, mikäli ei ole antanut sormenjälkeään poliisille kuuden vuoden sisällä. Verkkosivuillaan poliisi kehottaa varaamaan tunnistautumisajan etukäteen.

”Tosiasia on, että näitä aikoja ei ole saanut, eikä ihmisillä ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä jonottamaan”, Sirén sanoo. ”Olin Tampereen pääpoliisiasemalla tuntia ennen ovien aukeamista, ja odotin kaksi tuntia ennen kuin pääsin edes tuulikaappiin saakka. Sitten odotin omaa vuoroani vielä puolitoista tuntia.”

Lue lisää: Passijono on Tampereen poliisilaitoksella edelleen pitkä – toimi näin, jos tarvitset passia nopeasti: ”Kesä on yleensä ruuhkaisin aika”

Sirén kritisoi vuoronumero­järjestelmän puuttumista. Tuntikausien jonottaminen voi olla erityisen raskasta esimerkiksi pikkulasten kanssa paikalle saapuville sekä vanhuksille. ”Et voi tietää onko sinua ennen jonossa viisi vai viisikymmentä henkilöä. Omaa vuoroa on pakko odottaa paikan päällä. Olisiko vuoronumero­systeemi todella niin vaikea asentaa?”

Monimutkainen todistaminen

Kovin sujuvasti asiat eivät edenneet Sirénin vuoron tultuakaan.

Poliisivirkailijan luona Sirénin täytyi todistaa henkilöllisyytensä. Koska hänen passinsa oli mennyt jo vanhaksi, se ei kelvannut henkilöllisyystodistuksesta. ”Tuntui kuin olisin joutunut kuulusteluun. Minulta kysyttiin sukulaisteni nimiä, lasteni nimet ja syntymäajat, missä kaikkialla olen asunut ja missä olen ollut töissä.”

”Jos olisin saanut antaa sormenjälkeni heti, virkailija olisi nähnyt siitä ja aiemmin lähettämästäni tuoreesta passikuvasta heti, että minä todella olen minä.”

Sirén ehti pohtia jonottaessaan tapoja helpottaa lupapalveluiden ruuhkaa. ”Mikäli viranomainen tässä koronan aiheuttamassa tilanteessa ilmoittaisi, että väliaikaisesti vanha passi kävisi henkilötodistuksesta kaksi vuotta sen umpeen menemisestä, asiat helpottuisivat niin kansalaisilla kuin poliisin lupapalveluissa.”

Suomessa passin hakemista ja myöntämistä säädellään passilaissa ja EU:n passiasetuksessa.

Erikoinen porsaanreikä

Kun Sirén oli tiedustellut virkailijalta, voisiko hän noutaa passin lähikaupastaan, virkailija oli kertonut ettei se onnistunut ilman voimassaolevaa henkilöllisyystodistusta. Mutta säännössä on erikoinen porsaanreikä.

”Virkailija sanoi, että valtakirjalla se onnistuisi. Minä en voi itse hakea omaa passiani, koska en voi todistaa henkilöllisyyttäni, mutta voin pelkällä allekirjoituksellani valtuuttaa kadunkulmasta kenen tahansa tekemään sen puolestani, kunhan hänellä on henkilöllisyys­todistus voimassa. Kuulostaa aika erikoiselta.”

Jonossa festaritunnelmaa

Aamulehti seurasi jonotusta Tampereen pääpoliisiasemalla suorassa lähetyksessä torstaina aamulla.

Poliisiaseman ovet aukesivat kahdeksalta, ja ensimmäiset jonottajat olivat saapuneet paikalle jo ennen puolta kuutta. Suurin osa jonottajista kertoi olevansa paikalla hakemassa passia.

Katso suoran lähetyksen tallenne tästä:

Tunnelma oli jonossa pääosin hyväntuulinen, ja pitkiin jonoihin oli selvästi osattu varautua etukäteen. Osa oli varustautunut jonottamiseen talvivaatteiden ja villasukkien lisäksi järeämmilläkin välineillä.

”Meillä on vähän tämä festaritunnelma”, kertoi eräs ystävänsä kanssa paikalle saapunut jonottaja. Kaksikko oli varautunut jonottamiseen jakkaroiden ja kahvitermoksen kera.

Täydennys 21.4.2022 kello 19.34: Lisätty juttuun virke passilainsäädännöstä.

Lue lisää: Poliisin lupapalvelut ovat ruuhkautuneet erittäin pahoin: ensimmäiset vapaat ajat juhannusviikolle, vaihtoehtona tuntikausien jonotus

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut