Kunta-alan lakko vaikuttaa aikuissosiaalityöhön, kirjastoihin ja perheneuvoloihin – Katso lista: Näin lakko näkyy palveluissa Tampereella

Lakkovaroitus on annettu koskien 12.–13. huhtikuuta. Lakko sulkee laajasti kouluja ja päiväkoteja mutta vaikuttaa myös muihin palveluihin, kuten hammashoitoon ja kuntoutukseen.

Kunta-alan lakko sulkisi Tesoman ja Kaukajärven kirjastot 12.–13. huhtikuuta. Kuva Tesoman kirjastosta vuodelta 2018.

7.4. 13:23

Aamulehti

Jos kunta-alan lakko toteutuu 12.–13. huhtikuuta, sillä on vaikutuksia myös kirjastoihin, sosiaali- ja terveysasemille, perheneuvoloihin ja aikuisten sosiaalityöhön. Kunta-alan lakkovaroituksen on antanut julkisen alan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko Tampereelle ja Kuopioon.

Tampereen kaupungin mukaan perheneuvolassa ei kyetä tapaamaan kaikkia ajan varanneita asiakkaita, vaan aikoja siirretään. Tästä ilmoitetaan suoraan asiakkaalle. Jo varatut lääkäriajat kuitenkin toteutuvat suunnitellusti.

Terveysasemien vastaanotoilla ja kuntoutuksessa peruuntuu kiireettömiä aikoja. Suun terveydenhoidossa peruuntuu aikuisten kiireettömiä ja suuhygienistien aikoja. Näistä pyritään ilmoittamaan asiakkaille.

Aikuissosiaalityössä palvellaan vain kiireellisissä tilanteissa, ja apua saa sosiaalipalvelujen neuvontanumeron kautta. Aikuissosiaalityön palvelut on suljettu.

Kirjastoista suljettuina ovat lakkopäivinä Tesoma ja Kaukajärvi. Omatoimikirjastot palvelevat omatoimiasiakkaita, mutta palveluaikaa kirjastoissa ei ole.

Aiemmin on kerrottu, että lakko sulkee laajasti kouluja ja päiväkoteja.

Lue lisää: Jukon lakko sulkee toteutuessaan peruskoulut ja päiväkoteja Tampereella ensi viikolla – Katso tästä kaikki vaikutukset kouluihin ja varhaiskasvatukseen

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on parhaillaan menossa myös hoitajien lakko.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut