Tamperelaisopiskelija turhautui, kun YTHS tarjosi kiireellisen hoitoajan kahden viikon päähän – Sitten hän soitti terveyskeskukseen ja asia ratkesi heti

Miksi korkeakouluopiskelijat maksavat YTHS-palveluista, mutta eivät pääse hoitoon? Aluejohtaja vastaa opiskelijoita mietityttäneisiin kysymyksiin. Tampereen ylioppilaskunta järjesti keskiviikkona mielenilmauksen mielenterveyspalvelujen resurssivajeesta.

Tamperelainen Marian Kanninen on loppuvaiheen terveydenhoitajaopiskelija Tampereen ammattikorkeakoulussa. Terveydenhoitajan tutkintoon sisältyy myös sairaanhoitajan tutkinto.

19.4. 6:00

Aamulehti

Tampereen ammattikorkeakoulussa terveydenhoitajaksi opiskeleva Marian Kanninen huomasi lonkkansa oireilevan salibandytreenien jälkeen. Kanninen soitti seuraavana päivänä eli maanantaina opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaavalle ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle eli YTHS:lle.

”Takaisinsoittopalvelusta soitettiin parin tunnin päästä. Minulle sanottiin, että perjantaina olisi seuraava soittoaika, jolloin minulle soitetaan ja varataan aika. Sain soittamalla kolmen päivän päähän ajan, jolloin pääsen varaamaan aikaa”, Kanninen hämmästelee.

Perjantain ajanvarauksessa Kanninen yritti selittää tilannetta uudelleen.

”Sanoin, että haluan kortisonipiikin, koska lonkassa on akuutti bursiitti eli limapussin tulehdus. Ajanvarauksessa ehdotettiin omahoitoa, mutta sanoin olevani loppuvaiheen sairaanhoitajaopiskelija ja kokeillut jo kaiken mahdollisen.”

Ajanvarauksessa selvisi, että seuraava kiireellinen lääkäriaika olisi kahden viikon päästä.

”Siis kiireellinen lääkäriaika! Puhelimessa suositeltiin, että voisin mennä terveyskeskukseen, mutta mielestäni minun ei kuuluisi mennä sinne, koska olen maksanut YTHS-maksun. Päätin kuitenkin soittaa lopulta omaan terveyskeskukseen. Perjantaina sain maanantaiksi ajan fysioterapeutille, joka antoi diagnoosin, jonka jälkeen lääkäri tuli ja pisti piikin. Olin kymmenessä minuutissa terveyskeskuksesta pois. Aikaa meni kaksi päivää siihen, mihin YTHS:llä olisi mennyt kaksi viikkoa.”

Kanninen kertoi kokemuksestaan omalla Instagram-tilillään ja sai paljon turhautuneita viestejä samanlaisista kokemuksista.

”Olisin valmis maksamaan YTHS:n palveluista sen verran rahaa kuin tarvitsee maksaa, kunhan vain pääsisin hoitoon silloin kun sitä tarvitsisin. Mielestäni olisi hyvä, että opiskelijoiden ei tarvitsisi kuormittaa terveyskeskuksia.”

YTHS

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön eli YTHS:n tehtävä on tarjota terveydenhuoltolain mukaiset opiskeluterveyden palvelut perustutkintoa suorittaville yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille.

Palveluihin kuuluu muun muassa opiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin sekä opiskelukyvyn seuraaminen ja edistäminen, terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen järjestäminen, terveystarkastukset, mielenterveys- ja päihdetyö ja suun terveydenhuolto.

YTHS:n rahoitus koostuu opiskelijoiden Kelalle suorittamista terveydenhoitomaksuista (23 prosenttia kokonaiskustannuksista) ja valtion Kelalle maksamasta rahoituksesta (77 prosenttia).

Opiskelijat maksavat YTHS-palveluista lukuvuodessa 71,60 euroa. Lasku pitää maksaa, vaikka palveluita ei tarvitsisi tai voisi käyttää.

Palveluiden piirissä on Tampereella noin 27 000 opiskelijaa.

Työntekijöitä Tampereella on hiukan alle sata, mutta osa tekee osa-aikaista työtä, joten työpanoksen määrä kokonaisina henkilötyövuosina on vähäisempi.

Hoitoon hyvällä tuurilla

YTHS on pahasti ruuhkautunut koko Suomessa. Monissa tilanteissa hoitoon pääseminen vaatii peruutusaikojen kyttäämistä ja hyvää tuuria. Hoidontarpeen arvioinnissa on hyvin tavallista kuulla kehotus hakeutua yksityiselle tai kunnalliselle puolelle nopeamman hoidon saamiseksi.

Suomalaiset korkeakouluopiskelijat maksavat YTHS-palveluista lukuvuodessa 71,60 euroa. Lasku pitää maksaa, vaikka palveluita ei käyttäisi tai voisi käyttää esimerkiksi ulkomailla asumisen vuoksi.

YTHS keskisen aluejohtaja Anna Arola-Järvi kertoo, että eniten jonoa tällä hetkellä on lääkäreiden ja psykiatrien vastaanotoille sekä kirurgisiin hammastoimenpiteisiin.

Ammattikorkeakoululaisena Marian Kanninen siirtyi YTHS:n palveluiden piiriin vuoden 2021 alusta.

Kuinka pahasti YTHS on ruuhkautunut, sillä hoitoon on hankalaa päästä, YTHS keskisen aluejohtaja Anna Arola-Järvi?

’”Pitää paikkansa, että YTHS:llä on ruuhkaa. Hoitotakuulainsäädännön mukaisesti välittömän yhteydensaannin tulee toteutua saman arkipäivän ja hoidontarpeen arvioinnin kolmen arkipäivän kuluessa. Tämä toteutuu YTHS:llä pääsääntöisesti hyvin. Ensikontaktin jälkeen jatkohoitoa voi tällä hetkellä joutua odottamaan valitettavan pitkään.

Kun kävimme läpi kaikkien Tampereen tiimien tilanteen kaksi viikkoa sitten, tilanne oli keskimäärin sellainen, että kiireettömässä asiassa terveydenhoitajan aikaa joutui odottamaan 1–2 viikkoa, psykiatrisen sairaanhoitajan ensikäyntiä 3–8 viikkoa, yleislääkärin vastaanotolle pääsyä 7–10 viikkoa ja psykologin lyhytterapia-aloitusta 10 viikkoa.

Jossain määrin ruuhkaan on vaikuttanut myös koronapandemia. Kun työntekijämme on oman tai perheenjäsenensä sairauden vuoksi pois töistä, hänen potilaidensa ajat joudutaan siirtämään. Meillä ei ole mitään ylimääräistä työvoimaa, niin kuin ei missään terveydenhuollossa tällä hetkellä.”

YTHS:n suunterveydenpalvelut sijaitsevat Hervannan kampuksella, yleis- ja mielenterveydenpalvelut elo-syyskuuhun saakka keskustakampuksen vieressä Kalevantiellä.

Opiskelijat kertovat, että hoidontarpeen arvioinnissa kuulee usein kehotuksen hakeutua hoitoon yksityiselle tai kunnalliselle puolelle. Pitääkö se paikkansa?

”Päivystyksellistä apua tarvitsevat ohjataan aina kunnallisiin palveluihin, sillä niin kutsutun päivystysasetuksen mukaan kiireellisen hoidon järjestäminen on kuntien ja sairaanhoitopiirien vastuulla. Jos on esimerkiksi sattunut tapaturma, oikea osoite on aina päivystys. YTHS:llä on kuitenkin varattuna myös jonkin verran aikoja sellaisille asioille, jotka on hoidettava 1-7 päivän kuluessa.

Kun tilanne YTHS:llä on ruuhkautunut, on opiskelijoille kerrottu, että voi olla mahdollista saada vastaanottoaika nopeammin muualta. Opiskelija voi kuitenkin halutessaan jäädä odottamaan YTHS:n palveluihin pääsyä.”

Terveydenhoitomaksu maksetaan Kelalle riippumatta siitä, käyttääkö opiskelija YTHS:n palveluja. Kannisella esimerkiksi on ystävä, jonka täytyy maksaa YTHS:n palveluista, vaikka hän asuu ja etäopiskelee Espanjassa.

Millainen hoidontarve Tampereella on resursseihin nähden?

”Tampereella tilanne on sama kuin koko maassa ja hoidontarpeen määrä on kasvanut etenkin mielenterveysasioissa. Opiskelijat hakevat apua stressiin, ahdistukseen, masennukseen ja elämän kriisitilanteisiin. Myös neuropsykiatristen eli nepsy-oireiden selvittämisen kysyntä on lisääntynyt paljon.

YTHS:n perusrahoitus on suoraan sidoksissa opiskelijamäärään, mutta ei palveluntarpeeseen. Jos jokainen Tampereella palveluiden piirissä olevista opiskelijoista asioisi YTHS:llä kerran vuodessa, se tarkoittaisi 27 000 kontaktia. Jos puolet heistä asioikin kaksi kertaa, kontakteja olisi jo 40 500, mutta resurssimme olisivat edelleen samat.”

Lue lisää: Tampereen YTHS:llä lyhytterapiaan jopa parin kuukauden jono, ruuhkia ei saatu purettua kesällä – ”Kysyntä on lisääntynyt pandemian aikana ihan huippulukemiin”

Miksi opiskelijoiden pitää maksaa YTHS:n palveluista, jos hoitoon ei pääse tai hoitoa ei tarvitse esimerkiksi siksi, että asuu ulkomailla?

”Maksusta on säädetty lailla, se on veroluonteinen maksu. Päätöksen on siis tehnyt eduskunta. Tämän kysymyksen voisi esittää siis niille, jotka olivat lakia valmistelemassa ja siitä päättämässä.”

Lue lisää: Kela odottaa vielä yli 100 000 opiskelijalta terveyden­hoito­maksua – eräpäivän jälkeen maksamattomille lähtee viivästysmaksu

Voiko tälle haastavalle tilanteelle tehdä mitään?

”Teemme parhaamme, mutta valitettavasti emme näillä resursseilla kykene enempään venymään. YTHS:n henkilökunta pääsääntöisesti pitää työstään ja on tosi motivoitunutta, mutta nyt kyllä moni on väsynyt. Ymmärrämme kyllä opiskelijoiden pettymyksen, jos vastaanottoaikaa ei olekaan saatavilla silloin kun sitä haluaisi.”

YTHS:n yleis- ja mielenterveyden palvelut muuttavat elo-syyskuun vaihteessa Tampereen keskustaan, rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevaan Pendoliino-rakennukseen.

Ylioppilaskunta järjestää mielenilmauksen

YTHS:n resurssivajeesta on hyvin huolissaan myös Tampereen ylioppilaskunta.

”Erityisen huolissamme olemme opiskelijoiden jaksamisesta ja mielenterveyden tilasta sekä mielenterveyspalvelujen ruuhkautumisesta”, sanoo TREYn hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava Aatu Korhonen.

TREY järjesti opiskelijoiden mielenterveyspäivänä keskiviikkona 13.4. Tampereen keskustorilla mielenilmauksen mielenterveyspalveluiden resurssivajeesta. Samanlaiset mielenilmaukset järjestettiin myös ainakin Kuopiossa, Jyväskylässä, Joensuussa ja Lappeenrannassa.

”Opiskelijat muodostivat jonon symbolina opiskelijaterveydenhuollon tilasta ja pitkistä jonoista hoitoon.”

Korhonen kuitenkin korostaa, että kaikki vaatimukset osoitetaan valtiolle, joka YTHS:n resursseista päättää.

”Me jaamme tämän huolen yhdessä YTHS:n kanssa. Järjestelmä tarvitsee apua ja remonttia. Me olemme tyytyväisiä YTHS:ään säätiönä ja mielipidemittausten mukaan opiskelijat ovat tyytyväisiä sieltä saatuihin palveluihin, kunhan sinne vain ensiksi pääsee.”

Mikä on TREYn mielipide siitä, että, opiskelijoiden pitää maksaa YTHS-palveluista, mutta hoitoon ei pääse?

”Haluamme korostaa, että turhautuminen on aivan sallittua. Saamme säännöllistä palautetta maksusta itsessään, mutta joudumme toimimaan nykyisen lainsäädännön puitteissa nyt näin. Pitkän tähtäimen tavoitteenamme on riittävästi resursoitu opiskelijoille maksuton ja opiskelijoiden terveysongelmiin erikoistunut YTHS:n tuottama terveydenhuolto”, Korhonen sanoo.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut