Lauri Lylyllä on koronatartunta

Lauri Lyly kertoo saaneensa koronatartunnan. Lyly kuvattiin aluevaalien vaali-iltana 23. tammikuuta Aamulehden toimituksessa.

29.3. 18:38

Aamulehti

Tampereen entisellä pormestarilla ja nykyisellä Pirkanmaan aluevaltuuston puheenjohtajalla Lauri Lylyllä on koronatartunta. Lyly kertoo tehneensä tiistaina aamulla koronatestin, johon ilmestyi heti kaksi viivaa.

”Tällä hetkellä vastaa normiflunssaa, ja on ihan kohtuullinen olo. Olen koko päivän ollut etäkokouksissa ja työjutuissa kiinni”, Lyly kertoo. ”Vääjäämättä tämä oli tulossa jossain kohtaa. Katsotaan, miten sitkeä tämä on, mutta toivottavasti kolme rokotusta pitävät taudin suht lievänä.”

Lylyn johtama Pirkanmaan aluevaltuusto kokoontuu keskiviikkona. Lyly sanoo, että todennäköisesti hän puheenjohtajana avaa kokouksen etänä, mutta varsinaisesti kokousta ohjaa varapuheenjohtaja. ”Valtaosa valtuutetuista on paikalla ja sihteeristö, niin luulen, että on fiksumpaa tehdä niin, että kokouksen ohjaus on siellä kuin etänä.”

Aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja on Anna-Kaisa Ikonen (kok.) ja 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom (ps.). Aluevaltuuston kokous pidetään keskiviikkona Tampereen keskusvirastotalon valtuustosalissa, ja kokoukseen voi osallistua myös etänä.

Lyly kertoi koronatartunnastaan tiistaina Twitterissä.

Lauri Lyly (sd.) toimi Tampereen pormestarina kaudella 2017–2021. Aluevaaleissa Pirkanmaan suurimman äänisaaliin kerännyt Lyly valittiin Pirkanmaan aluevaltuuston puheenjohtajaksi maaliskuun alussa. Hän toimii myös kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana Tampereella.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut