Rasvakeitin syttyi palamaan Tampereen Stockmannilla – Ruokakauppa suljettiin muutamaksi tunniksi

Palo syttyi K-Supermarket Hämeenkadun keittiössä. Kauppias Jaro Salkoharjun mukaan kauppa kärsi vain vähäisiä savuvahinkoja ja se saadaan auki vielä saman päivänä aikana.

Stockmannin alakerran K-Supermarket avautui elokuussa 2021.

29.3. 12:21

Aamulehti

Tampereen Stockmannilla syttyi tulipalo tiistaina aamupäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta kello 10.28 aikaan.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan tavaratalon alakerran ruokakaupan keittiössä oli rasvakeitin syttynyt palamaan. Henkilökunta oli yrittänyt alkusammutusta, mutta se ei ollut sammuttanut paloa.

Pelastuslaitoksen mukaan tulipalo laukaisi automaattisen paloilmoittimen ja sammutuslaitteiston, joka sammutti tulipalon. Pelastuslaitos varmisti palon sammumisen.

Ruokakauppa jouduttiin sulkemaan tulipalon takia muutamaksi tunniksi. Myös koko tavaratalo tyhjennettiin palohälytyksen aikaan.

Tulipalo aiheutti kahdelle henkilökuntaan kuuluvalle pieniä palovammoja, jotka ensihoito tarkisti kohteessa.

Kohteessa oli viisi pelastuslaitoksen yksikköä.

Kauppa auki vielä samana päivänä

Stockmannin alakerrassa toimivan K-Supermarket Hämeenkadun kauppias Jaro Salkoharju kertoo Aamulehdelle kello 12.40 aikaan, että kauppa saadaan avattua jo tiistaina kello 15. Pirkanmaan pelastuslaitos oli aiemmin arvioinut, että kauppa olisi suljettuna koko päivänä.

Salkoharjun mukaan varsinaisen tavaratalon tilat olivat alkuiltapäivästä jo normaalissa käytössä.

”Isompia savuhaittoja ei lopulta tullut”, Salkoharju sanoo. Hänen mukaansa sprinkleri sai palon sammumaan muutamassa minuutissa. Keittiö kärsi pieniä vesi- ja savuvahinkoja, joiden takia palvelutiski on tämän päivän suljettuna. Sekin tullaan Salkoharjun mukaan avaamaan keskiviikkona.

Päivitys 29.3.2022 kello 12.50: Päivitetty kauppiaan kommenteilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut