Tampereen yliopisto tarjoaa opiskelupaikkoja ukrainalaisille – haku auki myös tutkijoille

Tampereen yliopisto tarjoaa Ukrainasta Suomeen saapuville tutkinto-opiskelijoille mahdollisuuden opintoihin sodan aiheuttaman kriisin vuoksi. Avoimen yliopiston koulutustarjonnan lisäksi yliopisto myöntää erillisten opintojen suoritusoikeuksia.

Tampereen yliopiston vararehtori Marja Sutela kertoo, että yliopiston ajatuksena on saada ukrainalaisille opiskelijoille mielekästä tekemistä ja tarjota mahdollisuus jatkaa elämää Tampereella. Tampereen yliopiston keskustan kampus kuvattiin 22. marraskuuta 2021.

23.3. 18:47

Aamulehti

Tampereen yliopisto kertoi tänään, että se tarjoaa Ukrainasta Suomeen saapuville tutkinto-opiskelijoille mahdollisuuden opintoihin Tampereen yliopistossa sodan aiheuttaman kriisin vuoksi. Avoimen yliopiston koulutustarjonnan lisäksi yliopisto myöntää opiskelijoille erillisten opintojen suoritusoikeuksia.

Tampereen yliopiston tarjoamat englanninkieliset opinnot on suunnattu perustutkinto-opiskelijoille, joiden opinnot ukrainalaisessa korkeakoulussa ovat keskeytyneet. Hakemuksia käsitellään vuoden 2022 loppuun asti. Opiskeluoikeudet myönnetään 31.7.2023 asti eikä opinnoista peritä maksuja.

Tampereen yliopiston vararehtori Marja Sutela kertoo Aamulehdelle, että tarjottavat opintopaikat eivät ole suoranaisesti johonkin tiettyyn tutkinto-ohjelmaan, vaan jokaisen opiskelijan kohdalla katsotaan tämän aikaisempi opiskeluhistoria.

”Jokaisen opiskelijan kohdalla katsotaan erikseen hänen tilanteensa ja tieteenalansa. Tämän pohjalta opiskelijalle myönnetään opinto-oikeus. Tampereella suoritetut opinnot voi sisällyttää opiskelijan tutkintoon Ukrainassa, mutta hän ei tee varsinaista tutkintoa Tampereelle. Erillistä tutkinto-oikeutta voi kyllä hakea erikseen halutessaan”, Sutela kertoo.

Tampereen yliopisto avaa haettavaksi myös viisi kaksivuotista, määräaikaista ja kokoaikaista tutkijatohtoritehtävää Tampereella. Haku on suunnattu ukrainalaisille tutkijoille, jotka eivät voi jatkaa työtään Ukrainassa sodan takia ja etsivät väliaikaista tutkijan paikkaa Ukrainan ulkopuolella.

Sutela kertoo, että myöskään tutkijanpaikkojen tieteenaloja ei ole etukäteen päätetty, vaan parhaiden hakemusten perusteella valitaan viisi tutkijaa yliopistoon.

Opiskelupaikkoja tarjoamalla yliopisto pyrkii auttamaan ukrainalaisia opiskelijoita.

”Ajatuksena on, että opiskelijat saisivat mielekästä tekemistä ja voisivat jatkaa elämäänsä Tampereella. Varmasti kaikki yliopistot tulevat avaamaan tällaisia opintomahdollisuuksia.”

Pohdinnassa myös oma stipendijärjestelmä ukrainalaisille

Sutela kertoo, että käynnissä ovat myös keskustelut ukrainalaisten yliopistokollegojen kanssa siitä, millä muilla tavoin yliopistot voivat osoittaa tukea ukrainalaisille opiskelijoille.

”Meillä on Ukrainassa Erasmus-vaihtosopimuksia eri yliopistojen kanssa ja pohdimme Erasmus-rahoituksen kohdentamista osalle opiskelijoista. Harkinnassa on myös oma stipendijärjestelmä ukrainalaisille opiskelijoille.”

Tampereen yliopisto tekee myös yhteistyötä Tampereen kaupungin sekä muiden aluetoimijoiden kanssa tuen tarjoamiseksi Ukrainasta paenneille ihmisille.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut