Nightwishin Tampereen jättikonsertin kohtalosta ei saatukaan lisätietoja - Tampere - Aamulehti

Nightwishin Tampereen jättikonsertin kohtalosta ei saatukaan torstaina lisätietoja – Keikkajärjestäjä: Avissa ei ollut paikalla asiasta tietävää henkilöä

Nightwishin konsertin kohtaloon Tampereen Nokia-areenalla ei saatu selvyyttä torstaina. Koronarajoitukset ovat jo kertaalleen siirtäneet konserttia. Keikkajärjestäjän mukaan asiaan yritettiin saada ratkaisua, mutta aluehallintovirastossa ei ollut paikalla henkilöä, joka olisi voinut lisäkysymyksiin vastata.

Metallibändi Nightwish nähtiin edellisen kerran Tampereella kesällä 2015, kun yhtye esiintyi Ratinan stadionilla.

30.12.2021 17:13

Aamulehti

Metalliyhtye Nightwishin konsertin järjestäminen Tampereen Nokia areenalla on järjestäjän mukaan yhä vaakalaudalla. Alun perin yhtyeen piti esiintyä areenalla jo 29. joulukuuta, mutta konsertti jouduttiin siirtämään koronarajoitusten vuoksi sunnuntaille 30. tammikuuta.

Keskiviikkona Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) kertoi, että tilojen käyttöä koskevia rajoituksia jatketaan Pirkanmaalla 30. tammikuuta asti.

Lue lisää: Avi päätti: Tiloihin kohdistuu rajoituksia tammikuun loppuun asti, mutta esimerkiksi kuntosaleja ei tarvitse pitää kiinni – näin rajoitukset muuttuvat Pirkanmaalla

Nightwishin keikkajärjestäjän Extra Large Music oy:n promoottori Timo Isomäki kertoi Aamulehdelle keskiviikkona, että päätös jätti monia avoimia kysymyksiä, ja keikkajärjestäjä tarkistaa avilta torstaina, mitä tämä Nightwishin konsertin osalta tarkoittaa.

Isomäki kertoo Aamulehdelle torstaina iltapäivällä, että selvyyttä asiaan ei ole saatu yrityksistä huolimatta.

Lue lisää: Nightwishin jättikonsertti on jälleen vaakalaudalla: Järjestäjällä on nyt kaksi vaihtoehtoa – ”Täytyy avilta tarkistaa, mitä tämä päätös nyt todellisuudessa tarkoittaa”

Vastauksia ei saatu

Isomäki kertoo, ettei hän ole ollut aluehallintovirastoon yhteydessä henkilökohtaisesti. Hänen mukaansa lisäkysymyksiä avin juristille esitettiin Nokia-areenan suunnalta.

Isomäki kertoo, että yrityksistä huolimatta vastauksia ei ole saatu. Hän sanoo, että avin viesti oli torstaina se, ettei tällä vielä hetkellä pystytä ottamaan kantaa siihen, mikä vaikutus keskiviikkona annetulla päätöksellä on areenatason konserttiin.

Lue lisää: Niilo Rantanen järjesti kuntosalillaan synttärit koronarajoituksista huolimatta, ja avin mukaan niin saa tehdä – näin Pirkanmaan rajoitukset toimivat käytännössä

Isomäen mukaan avista oli todettu, että vastauksia on mahdollista saada viimeistään 10. tammikuuta, kun asiasta tarkemmin tietäviä henkilöitä palaa lomilta töihin. Isomäki ihmettelee, miten tämä voi olla mahdollista.

”Tuntuu kovin erikoiselta, mutta ilmeisesti lomat ovat painaneet päälle. Päätös on kyllä pystytty antamaan, mutta sitten sen jälkeen ei pystytä antamaan lisätietoja esimerkiksi siitä, mihin annettu päätös perustuu.”

Nokia-areenan myyntijohtajan Elina Tikkakosken mukaan areenalla on laadittu tarkka toimintasuunnitelma, jossa kirjataan eri toimenpiteitä eri tapahtumatyyppeihin. Toimintasuunnitelma on toimitettu Tikkakosken mukaan aville.

”Pyysimme vahvistusta, olemmeko tulkinneet asetuksia oikein. Toistaiseksi emme ole tavoittaneet avilta kommentoivia tahoja useammasta yhteydenotosta huolimatta.”

Jonkin verran kyselyitä

Promoottori Timo Isomäki kertoo, että Nightwishin Nokia-areenan keikasta ja sen mahdollisesta uudesta ajankohdasta tulee jonkin verran kyselyitä.

”Kaikki ovat tässä odottavalla kannalla, ja olemmekin pyytäneet ihmisiä vielä malttamaan mielensä. Informoimme heti, kun meillä on kättä pidempää ja tiedämme enemmän.”

Isomäen mukaan keikkajärjestäjä käy jatkuvaa vuoropuhelua sekä Nokia-areenan että yhtyeen kanssa siitä, voidaanko konserttia järjestää ensi vuonna jonakin muuna ajankohtana, jos konsertin järjestäminen 30. tammikuuta ei onnistu.

Aamulehti ei torstaina iltapäivällä tavoittanut avin juristia kommentoimaan asiaa.

Päivitys 30.12.2021 klo 19.08: Juttuun lisätty Nokia-areenan myyntijohtajan kommentti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut