Pekolan talojen parvekkeet on käyttökiellossa - Tampere - Aamulehti

Alvar Aallon suunnittelemien opiskelijatalojen parvekkeet asetettiin vaurioiden vuoksi käyttökieltoon Tampereella – ”Osassa näkyy rapautumista ja säröjä”

Toasin toimitusjohtaja Kirsi Koski kertoo, että kaikki parvekkeet päätettiin laittaa kerralla käyttökieltoon tarkempien tutkimusten ajaksi. Pekolan taloihin tehtiin laaja peruskorjaus kahdeksan vuotta sitten, mutta parvekkeita ei uudistettu sen yhteydessä.

Pekolan talojen parvekkeet on asetettu käyttökieltoon.

10.12.2021 6:30

Aamulehti

Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Toasin Pekolan talojen parvekkeet on asetettu käyttökieltoon.

Kyseiset talot ovat arkkitehti ja muotoilija Alvar Aallon suunnittelemia, ja ne valmistuivat Kalevan Ilmarinkadulle 1950-luvun alussa. Punatiilisissä kerrostaloissa on vaaleaksi rapatut parvekkeet.

Parvekkeet asetettiin käyttökieltoon 30. marraskuuta. Parvekkeiden vauriot havaittiin Toasin toimesta tehdyn parvekkeiden kuntotarkastuksen yhteydessä. Asukkailta ei ole asiasta tullut yhteydenottoja.

”Parvekkeissa oli havaittu puutteita. Alustavan kuntotarkastuksen jälkeen päätimme laittaa kaikki parvekkeet varmuuden vuoksi käyttökieltoon lisäselvitysten ajaksi”, Toasin toimitusjohtaja Kirsi Koski kertoo.

”Vaikka käyttökielto on vähän tylsäkin asia, tämä on ennen kaikkea turvallisuuskysymys. Kerromme asukkaille parvekkeiden tilanteesta lisää, kun itsekin tiedämme enemmän.”

Koski arvioi, että asiassa ollaan viisaampia vuodenvaihteen jälkeen.

Pekolan talot

Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Toasin opiskelija-asuntoja.

Viisi kerrostaloa sijaitsee Tampereen Kalevassa osoitteessa Ilmarinkatu 27–35.

Talot valmistuivat vuosina 1950–1955.

Alvar Aalto suunnitteli talot aikanaan Tampellan henkilökunnan asunnoiksi. Yksi taloista (Ilmarinkatu 29) on Tampellan senaikaisen rakennusmestarin Oskari Helmisen suunnittelema.

Pekola tulee sanoista pellavatehdas, konepaja ja Lapinniemi.

Lähteet: Toas, Aamulehden arkisto

Parvekkeita ei ole uusittu

Aikakautensa arkkitehtuuria edustavat Pekolan talot peruskorjattiin vuosina 2013–2014. Parvekkeita ei kuitenkaan tuossa yhteydessä peruskorjattu.

”Varsinaista parvekkeiden uusimista ei siinä vaiheessa tehty. Silloin on arvioitu niiden toiminnallisuus ja kestokyky sellaisiksi, ettei tarvetta ollut”, Koski sanoo.

Osassa Pekolan talojen parvekkeista on nähtävissä ulkoisia merkkejä kunnon rapistumisesta.

Ulkoisia merkkejä huonosta kunnosta

Parvekkeiden mahdollinen huono kunto tuli ilmi, kun joissakin yksittäisissä parvekkeissa alkoi näkyä ulkoisia merkkejä.

”Ainahan se on merkki jostakin, kun rapautumista tai säröä huomataan. Jotain merkkejä oli kaikissa taloissa”, Koski kuvailee.

”Silmämääräinen havainto vaikka rappauksen halkeamasta ei kerro vielä kaikkea. Siksi tarvitaan lisätutkimuksia parvekkeiden teknisestä kunnosta.”

Kirsi Koski kertoo, että oletus on, että parvekkeet ovat keskenään erilaisessa kunnossa, eikä kaikkia tarvitse uusia. Kaikki kuitenkin tutkitaan.

Alvar Aalto on aikanaan suunnitellut Pekolan talot Tampellan henkilökunnan asunnoiksi. Pekolan taloista alkoi uuden Kalevan kaupunginosan rakentaminen.

Historia huomioidaan remonteissa

Pekolan talojen historia huomioidaan talojen kunnostamisessa. ”Pekolassa lähtökohta on aina se, että vanhaa korjataan.”

Samaa periaatetta noudatettiin myös noin kahdeksan vuotta sitten tehdyssä peruskorjauksessa. ”Talojen sisälläkin on tiettyjä yksityiskohtia, joita on korjauksen yhteydessä jätetty.”

Muita korjaustarpeita Pekolan taloissa ei ole Kosken mukaan viime aikoina havaittu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut