Näsijärvi jäätyy tulevana yönä, luisteluradan reittejä merkitään tällä viikolla - Tampere - Aamulehti

Näsijärvi saattaa jäätyä tulevana yönä – Näsiselkä jäätyi jo tiistain vastaisena yönä, Koljonselkä ei

Höyhenenkevyt pakkaslumi eristää jäätä, vaikka lumikerros olisi vain senttimetrin paksuinen.

Tältä Näsijärvi näytti joulukuun alussa. Kuva on otettu Rauhaniemestä Lielahden suuntaan.

7.12.2021 18:56

Aamulehti

Näsijärven jäätyminen etenee, mutta kevyt lumipeite hidastaa sitä. Hiking Travelin Pekka Tyllilän mukaan Näsiselkä jäätyi viime yönä, mutta Koljonselkä on vielä sula. ”Saa nähdä, jäätyykö tämän vuorokauden puolella vai meneekö seuraavan vuorokauden puolelle”, Tyllilä sanoo tiistaina alkuillasta.

Näsijärven rannoilla jää on paikoitellen niin paksua, että se kestää kävelijän painon. Muualla jää on ainoastaan noin 20–25 millimetriä, eikä kestä kävelijän painoa lainkaan. ”Jos astuu yhdenkin askeleen, tippuu heti jäihin.”

Vaikka Pirkanmaalle on luvattu pitkin viikkoa kovia pakkasia, päivän aikana satanut kevyt pakkaslumi hidastaa jäätymistä. ”Jos nyt on kova pakkanen ja tähtikirkas taivas, kun lunta on päällä, jää voi olla vielä huomennakin vain 20–25 millimetriä paksu. Se on ainoastaan ammattilaisten jäätä. Siis sellaisten, jotka ovat pyörineet jäällä tuhansia kilometrejä elämässään.”

Tyllilän mukaan lumi hidastaa jäätymistä merkittävästi. Höyhenenkevyt pakkaslumi on kuin styroksia. ”Se on ilmaa täynnä ja ilma on hyvä eriste. Jo sentinkin lumikerros hidastaa jäätymistä 10 prosenttia.”

Torstai on Tyllilän mukaan luultavasti ensimmäinen päivä, jolloin voidaan ruveta merkitsemään retkiluistelurataa. ”Se voi myös olla vasta perjantaina. Katsotaan, miten menee.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut