Poliisi: Näin sujui Nokia-areenan avajaisviikonloppu - Tampere - Aamulehti

Poliisilla oli Tampereen superviikonlopusta huolimatta jopa vähemmän keikkoja kuin tavallisesti – ”Kova pakkanen on monta kertaa paras poliisi”

Komisario Ari Aro kertoo, että Tampereen uuden Nokia-areenan ensimmäisten ottelutapahtumien aikaan liikenne sujui odotettua rauhallisemmin. Itsenäisyyspäivänä poliisilla oli vähiten keikkoja koko pitkänä viikonloppuna.

Poliisi näkyi katukuvassa viikonloppuna. Poliisi oli varautunut erityisesti Nokia-areenan ensimmäiseen tapahtumaviikonloppuun, mutta se sujui rauhallisesti. Kuva on otettu perjantai-iltana.

7.12.2021 9:58

Aamulehti

Poliisilla oli Pirkanmaalla poikkeuksellisen rauhallinen viikonloppu Tampereen uuden areenan ensimmäisistä tapahtumista ja itsenäisyyspäivästä huolimatta.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen komisario Ari Aro kertoo, että poliisilla oli perjantaiaamun ja tiistaiaamun välillä jopa aavistuksen tavallista viikonvaihdetta vähemmän tehtäviä. ”Liekö kova pakkanen ollut se, mikä monta kertaa on paras poliisi.”

Perjantaiaamusta lauantaiaamuun poliisilla oli Pirkanmaalla reilu 300 tehtävää ja lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun noin 350 tehtävää. Sunnuntaiaamun ja maanantaiaamun välillä tehtäviä oli enää noin 250 ja maanantaiaamun ja tiistaiaamun välillä alle 200. Aro kertoo, että tehtäviä oli maakunnassa joitakin kymmeniä vähemmän kuin tavallisena viikonloppuna.

Sujuva liikenne yllätti

Uuden Nokia-areenan avautuminen yleisölle tapahtui poliisin näkökulmasta ongelmitta. Aro sanoo, että sekä perjantain Tappara–Ilves- että lauantain Ilves–Tappara-ottelu sujuivat rauhallisesti.

Liikenneruuhkia muodostui keskustaan ennen ja jälkeen otteluiden erityisesti Aleksanterinkadulle ja Rautatienkadulle, mutta ne purkautuivat Aron mukaan yllättävän nopeasti. ”Eikä poliisin tietoon ainakaan mitään kolareita tullut. Se sujui odotettua paremmin.”

Lue lisää: Nokia-areena ällistytti ja hurmasi, katso historialliset kuvat – ”Kuka muu muka kuin Tampere olisi saanut tällaista aikaan?”

Aro on tyytyväinen viikonlopun kulkuun. ”Sitähän poliisi aina toivoo, että kaikki menisi rauhallisesti.”

Aro huomauttaa, että on Tampereella aiemminkin järjestetty isoja yleisötapahtumia. Esimerkiksi kesän festivaalit ovat tuoneet kymmeniätuhansia ihmisiä keskustaan.

Pikkujoulut näkyvät

Lauantaina poliisia työllistivät koko poliisilaitoksen alueella pahoinpitelyt. Aro arvioi, että tehtävissä saattaa näkyä käynnissä oleva pikkujoulukausi. ”Enemmän tuolla baareissa on varmaan ollut väkeä.”

Itsenäisyyspäivänä poliisilla oli kaikkein vähiten tehtävää. Aro arvioi, että siihen vaikutti se, että juhlallisuuksia oli peruttu. ”Täällähän ei oikeastaan ollut mitään isompaa tapahtumaa, mikä olisi vaatinut jotain erityistoimenpiteitä.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut