Poliisi ei ole erityisen huolissaan loppuviikon jääkiekkorutistuksesta uudella Nokia-areenalla - Tampere - Aamulehti

Poliisi ei ole erityisen huolissaan loppuviikon jääkiekko­rutistuksesta uudella areenalla – ”Toivomme, että ihmiset ovat hyvällä mielellä ja hyvissä ajoin liikkeellä”

Apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä uskoo, että tapahtuma houkuttaa ihmisiä liikkeelle alueelle, vaikka he eivät olisikaan menossa katsomaan peliä. Hän esittää toiveen, että oman auton käyttöä vältettäisiin.

Perjantaina ja lauantaina Nokia-areenan ympärillä liikkuu paljon ihmisiä. Esimerkiksi perjantain otteluun odotetaan noin 13 000 katsojaa. Areena ja sen ympärys kuvattu 22. marraskuuta.

2.12.2021 16:06

Aamulehti

Tampereen Nokia-areenan perjantain ja lauantain jääkiekko-ottelut eivät aiheuta erityistä huolta poliisille, Sisä-Suomen poliisilaitoksen operatiivisesta toiminnasta vastaava apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä kertoo.

Hänen mukaansa poliisi on varautunut erilaisiin tapahtumankulkuihin ”riittävällä tavalla”. Poliisi on tehnyt yhteistyötä Nokia-areenan, Tampereen kaupungin sekä Ilveksen ja Tapparan kanssa, jotta ihmisten turvallinen liikkuminen pystytään takaamaan.

Lue lisää: Ovet auki kolme tuntia ennen ottelua, koronapasseja lukemassa 25 tarkastajaa, pollarit eivät käytössä – näin saavut ensimmäistä kertaa Nokia-areenalle

Lue lisää: Lähes parikymmentä bussilinjaa siirtyy poikkeusreiteille, kun katuja suljetaan Nokia-areenan ympäristössä – katso kaikki muutokset tästä jutusta

Poliisi ottaa toiminnassaan huomioon, että ottelut järjestetään uudessa paikassa. Ihmisiä on liikkeellä huomattavasti tavanomaista enemmän ajankohtana, joka on tavallisestikin vilkas. Esimerkiksi perjantain Tappara-Ilves-otteluun odotetaan noin 13 000 katsojaa.

Rytkölä uskoo, että tapahtuma houkuttaa ihmisiä liikkeelle alueelle, vaikka he eivät olisikaan menossa katsomaan peliä. Myös saattoliikennettä odotetaan syntyvän. Lisäksi keskeneräiset liikennejärjestelyt Vuolteenkadulla tuovat oman mausteensa valmistautumiseen.

”Liikenteessä voi sattua kaikenlaista. Totta kai toivomme, että ihmiset ovat hyvällä mielellä ja hyvissä ajoin liikkeellä. Ja että oman auton käyttöä vältettäisiin, koska pysäköintitilaa on tarjolla vain rajoitetusti”, Rytkölä sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut