Asemakeskuksen ja Tullin alle sovitellaan jopa noin tuhatta uutta parkkipaikkaa P-Hämpin laajennukseen – maan alle saatettaisiin ajaa 40 miljoonan euron tunnelin kautta

P-Hämpin laajennuksen rakentaminen alkaa aikaisintaan vuosien 2023–2024 aikana. Palapelissä on vielä monta palaa sovitettavana yhteen.

Havainnekuva näyttää, mistä ajoyhteys maan alle voisi mennä. Paikka on Viinikankadulla Tampereen yliopiston Atalpa-rakennuksen tuntumassa.

2.12.2021 6:00

Aamulehti

Tampereen tulevan Asemakeskuksen alle louhittavan pysäköintiluolaston suunnitelmat ovat edenneet. Tampereen yhdyskuntalautakunta hyväksyi tiistaina alueen maanalaisen asemakaavaehdotuksen asettamisen nähtäville.

Vuonna 2012 valmistuneen P-Hämpin tai tutummin Hämpin parkin laajennukseen on suunniteltu korkeintaan noin tuhatta autopaikkaa, joista ensimmäisessä vaiheessa louhittaisiin noin 500. Rautatienkadun ja rata-alueen alle tulevat paikat korvaavat purettavan P-Aseman pysäköintilaitoksen paikat. Mahdollisessa toisessa vaiheessa rakennettavat paikat tulisivat Tullin alueelle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut