Hoiva-avustajien tulo Filippiineiltä Tampereelle saattaa viivästyä – Kaikki asuntoja myöten on valmiina, mutta TE-toimiston päätös puuttuu

Tampereen kaupunki palkkaa työperäisen maahanmuuton pilotissa 34 hoiva-avustajaa Filippiineiltä yhdessä Mehiläinen oy:n omistaman suomalaisen tytäryhtiön kanssa. Hoiva-avustajilla on mahdollisuus jatkaa Suomessa lähihoitajatutkintoon puolen vuoden oppisopimuskoulutuksen jälkeen.

Mehiläinen on kouluttanut hoitajia omiin yksiköihinsä Hongkongissa, joten yhtiöllä on valmius tuoda heitä myös Tampereen kaupungin yksiköihin.

26.11.2021 16:32

Aamulehti

Kolmentoista filippiiniläisen hoiva-avustajan piti saapua Tampereelle joulukuun alussa, mutta heidän tulonsa saattaa viivästyä. Perjantaina ilmeni, että Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) ei ole vielä tehnyt tulijoille oleskelulupapäätöksiä. Päätös tarvitaan viisumin saamiksesi Suomeen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut