Työntekijöillä on vaihtoehto yliopiston irtisanomisille - Tampere - Aamulehti

Yliopiston työntekijät esittävät vaihtoehtoa irtisanomisille: ”Meidän vahva arviomme on, että tästä tulee kaaos”

Työntekijät esittävät mahdollisille irtisanomisille vaihtoehtoa, jossa henkilöstön vähentäminen tehtäisiin hallitusti useamman vuoden aikana.

Tampereen yliopistolla on käynnissä yt-neuvottelut. Samalla yliopisto suunnittelee tiloista luopumista. Opiskelijoista ja henkilökunnasta koostuva Linnasta ei luovuta -liike valtasi Linna-kirjaston vastalauseena yliopiston suunnittelemille tilavähennyksille perjantaina 5. marraskuuta. Ikkunassa näkyy ”For sale” -kyltti, joka tarkoittaa suomeksi ”myytävänä”.

11.11. 6:31

Aamulehti

Tampereen yliopiston työntekijät ovat esittäneet vaihtoehdon Tampereen yliopiston suunnittelemille irtisanomisille. Tampereen yliopistolla käynnistyi syyskuun puolessavälissä 1 100:aa työntekijää koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Tampereen yliopiston johdon ilmoittama tavoite on 215 henkilötyövuoden vähentäminen ja lisäksi 40 henkilön ulkoistaminen palvelukeskus Certia oy:lle.

Neuvottelut koskevat Tampereen yliopiston keskitettyjä tukipalveluita. Yhteistoimintaneuvottelut eivät koske tiedekuntien opetus- ja tutkimushenkilöstöä tai tiedekuntien muuta henkilöstöä.

Lue lisää: Tampereen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut – koskee 1 100:aa henkilöä, vähennystarve 215 henkilötyövuotta

Työntekijät esittävät vaihtoehdon, jossa henkilöstön vähentäminen tehtäisiin hallitusti useamman vuoden aikana, sillä pääluottamushenkilö Sinikka Torkkolan mukaan yliopiston talous kestäisi sen.

”Työntekijät pelkäävät, että ensi keväänä on kaaos esimerkiksi opiskelijavalinnoissa, jos työntekijöitä irtisanotaan. Toivomme, ettei tehtäisi nopeita leikkauksia.”

Torkkolan mukaan työntekijöillä on ymmärrys siitä, että työtehtävien päällekkäisyyksiä on saattanut tulla korkeakoulujen fuusiossa, mutta niitä pitäisi rauhassa tarkastella. Torkkola muistuttaa, että osa työntekijöistä on myös jäämässä eläkkeelle. Hänen mukaansa rekrytointeja voitaisiin tarkastella sisäisillä siirroilla ja työn järjestelyillä.

”Jos näyttäisi siltä, että on taloudellinen pakko, voitaisiin siinä tapauksessa tehdä lomautuksia. Toiveena olisi, että suunnitelma olisi kaiken kaikkiaan hallittu. Meidän vahva arviomme on, että tästä tulee kaaos.”

Tampereen yliopiston yt-neuvottelut

Tampereen yliopisto tiedotti yt-neuvotteluista 13. syyskuuta 2021.

Neuvottelut koskevat Tampereen yliopiston keskitettyjä tukipalveluita. Neuvottelun kohteena on 1 100 henkilöä. Suunniteltu vähennystarve on 215 henkilötyövuotta.

Lisäksi tietyt talous- ja palkkatoiminnot on tarkoitus ulkoistaa palvelukeskus Certia oy:lle ensi vuoden alusta lähtien. Siirtyvän henkilöstön määrä olisi noin 40.

Yt-neuvotteluiden perusteeksi yliopisto ilmoittaa taloutensa, joka on ollut tappiollinen vuodesta 2018 lähtien.

Neuvotteluesityksen mukaan neuvotteluiden tavoitteena on löytää keinot yhteensä noin 14 miljoonan euron vuosittaiseen henkilöstökulujen vähentämiseen.

Hallinnollista työtä opettajille

Jos leikkaukset toteutettaisiin, tukipalveluiden henkilökuntaa olisi pääluottamushenkilö Sinikka Torkkolan mukaan kaikkein vähiten suhteessa opettajiin ja tutkijoihin, kun vertaa Tampereen yliopistoa muiden suomalaisten yliopistojen keskimääräiseen tasoon.

”Tämä tarkoittaisi sitä, että tukihenkilöstön työtä siirtyisi tutkijoille ja opettajille. Ei ole järkevää henkilöstöresurssien käyttöä, että professori naputtelee opiskelijoiden tuloksia tietojärjestelmään. Sitten on vähemmän aikaa ohjata ja opettaa opiskelijoita.”

Se, että samat työt tehtäisiin vähemmällä porukalla, johtaisi Torkkolan mukaan tilanteeseen, jossa yliopiston julkaisujen määrä vähenisi ja opiskelijoiden valmistumiset viivästyisivät.

”Ne ovat juuri niitä indikaattoreita, joiden perusteella yliopisto saa kulttuuri- ja opetusministeriöltä rahoitusta.”

Kiistaa talouden tilasta

Mitään taloudellista pakkoa irtisanomisille ei Torkkolan mukaan ole. Vuonna 2020 Tampereen yliopiston varsinaisen toiminnan tuotot olivat yhteensä 315 miljoonaa euroa. Valtionrahoitusta yliopisto sai 193 miljoonaa euroa, ja liiketoiminnan tuotot olivat 19,8 miljoonaa euroa.

Varsinaisen toiminnan kulut vuonna 2020 olivat 331 miljoonaa euroa. Merkittävimmät kuluerät olivat henkilöstökulut (215 miljoonaa euroa) ja vuokrat (39,7 miljoonaa euroa).

Varsinaisen toiminnan tappioksi muodostui 16,1 miljoonaa euroa. Alijäämä oli yliopiston mukaan ennakoitua suurempi. Sijoitustoiminnan tuottojen ja tilinpäätössiirtojen vaikutuksesta tilikauden 2020 kokonaistulos oli kuitenkin 5,5 miljoonaa euroa voitollinen.

Viimeiset neuvottelut käydään Torkkolan mukaan ensi viikolla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut