Puolustusvoimien harjoitus näkyy Tampereen keskusta-alueen reunamilla - Tampere - Aamulehti

Puolustusvoimien harjoitus näkyy nyt Tampereella – näillä alueilla noin sata sotilasta ja reserviläistä harjoittelevat

Puolustusvoimien harjoitus näkyy Tampereella 5.–9. marraskuuta, kun yhteensä noin 100 Puolustusvoimien sotilasta ja reserviläistä harjoittelee Kaupin, Pyynikin, Hervannan ja Hatanpään alueella.

Puolustusvoimien harjoitus näkyy kaupunkikuvassa jalan tai autoilla liikkuvina komppanioina, joita voi tulla vastaan myös ulkoilualueilla.

5.11. 20:04

Aamulehti

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen johtama harjoitus näkyy tulevana viikonloppuna ja alkuviikosta Tampereella. Ympärivuorokautinen harjoitus järjestetään 5.–9. marraskuuta.

Harjoituksen johtaja, komentaja Jyrki Halme Puolustusvoimista kertoo, että harjoituksen tavoitteena on kouluttaa sotilaille toimintaa rakennetulla alueella.

Halme kertoo, että nousujohteinen harjoitus etenee siten, että kaksi ensimmäistä päivää ovat niin kutsuttuja perehdyttämispäiviä ja sunnuntaina ja maanantaina vuorossa on soveltava vaihe. Tiistaina harjoitus ei juuri enää näy.

Halme sanoo, että harjoitus näkyy kaupunkikuvassa jalan tai autoilla liikkuvina partioina, joita voi tulla vastaan myös ulkoilualueilla. Itse harjoitukset tehdään pääosin Puolustusvoimien kohteiden läheisyydessä.

”Mikäli kuitenkin harjoittelemme jollakin näkyvämmällä paikalla, eristämme alueen. Vaaraa ei siis ole, että kaupunkilaiset joutuisivat keskelle harjoitusta.”

Halme sanoo, että harjoitus ei missään nimessä vaikuta myöskään kaupunkilaisten ulkoilumahdollisuuksiin Pyynikillä tai Kaupissa.

”Jos partio jossakin näkyy, siitä ei tarvitse huolestua. Vaaraa ei ole myöskään siitä, että käyttäisimme paukkupatruunoita esimerkiksi Pyynikinharjulla”.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut